Kehityspsykologiassa

Kehityspsykologiassa tutkitaan ihmisen kehityksen muutoksia sekä pysyviä piirteitä elämänkaaren eri vaiheissa. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, miten kognitiiviset, emotionaaliset, motoriset ja sosiaaliset ominaisuudet kehittyvät sekä millaisia tekijöitä perimä, ympäristö, kulttuuri ja oppiminen vaikuttavat kehitykseen. Tutkimus kattaa varhaislapsuuden sekä nuoruuden ja aikuisuuden kehityksen sekä vanhenemisen erityispiirteet.

Keskeisiä teorioita ovat Jean Piaget’n kognitiivisen kehityksen vaiheet, Erik Eriksonin psykososiaalisen kehityksen kriisit, Lev Vygotskyn sosiaalinen konstruktivismi ja lähikehityksen vyöhyke, John Bowlbyn ja Mary Ainsworthin kiinnittymisen teoria sekä Lawrence Kohlbergin moraalisen kehityksen teoria. Baltesin elämänkulun näkökulma korostaa kehityksen vuorovaikutteisuutta koko elämän ajan.

Tutkimusmenetelmät vaihtelevat: pitkittäistutkimukset, poikittaistutkimukset, luonnollinen havainnointi, kokeelliset asetelmat sekä neurotieteelliset ja kognitiiviset lähestymistavat. Elämänkaaren tutkimus hyödyntää koko kulttuurisen variaation ja monipuolisia mittareita.

Keskeisiä ilmiöitä ovat kiinnittyminen, temperamentti, mielenteoria, kognitiivinen joustavuus ja executive function, itsesäätely sekä sosiaaliset suhteet ja moraalinen kehitys.

Sovellukset liittyvät varhaiskasvatukseen, opetukseen, vanhemmuusneuvontaan sekä lapsiperheiden tukipalveluihin. Kehityspsykologian tutkimus tukee koulutus- ja terveyspolitiikkaa sekä käytännön tukea, kulttuurien välisen ymmärryksen lisäämistä ja yksilöllisen oppimispolun suunnittelua.