temperamentti

Temperamentti on yksilön biologisesti periytyvä taipumus reagoida ympäristöön sekä säädellä tunteitaan ja käyttäytymistään. Se ilmenee jo varhaislapsuudessa ja pysyy melko vakaana elämän kuluessa, vaikka vuorovaikutus kokemusten kanssa muuttaa ilmenemisen voimakkuutta. Temperamentti eroaa luonteesta, joka syntyy sekä biologisista taipumuksista että ympäristön vaikutuksista.

Historiallisesti on puhuttu neljästä klassisesta temperamentista: sanguineus, cholericus, melancholicus ja phlegmaticus. Nämä käsitteet juontavat antiikin Kreikasta ja Galenin humoraaliteoriasta. Nykyisin ne toimivat pääasiassa historiallisena viitteinä; moderni näkökulma korostaa biologista perusta sekä varhaisia reaktiovaltuuksia.

Moderni tutkimus näkee temperamentin biologisesti määräytyvänä, varhaislapsuudesta lähtien ilmenevänä reaktiivisuutena ja itsesäätelykykynä. Yleisimmät mallit ovat: (1) varhaislapsuuden luokittelu helppo/vaikea/hitaasti lämpeävä; (2) Rothbartin malli, jossa korostuvat negatiivinen affektiivisuus, ulospäin suuntautuvuus sekä itsesäätely; sekä (3) laajemmin Eysenckin ja Big Five -persoonallisuusnäkökulmat, joiden piirteet heijastuvat osin temperamentin ilmentymiin. Temperamentti on suhteellisen vakaa, mutta ympäristö voi muokata ilmenemismuotoja.

Musiikissa temperamentti tarkoittaa viritysjärjestelmää; yleisimmin käytetty on yhtätemperointi, joka sallii kaikkien avainten käytön ilman käytännön musiikillisia rasitteita.