Kaasuvarantojen

Kaasuvarannot viittaavat maakaasun geologisesti määriteltyihin määriin, jotka voidaan louhia nykyisten teknologisten ja taloudellisten ehtojen vallitessa. Ne muodostavat osan suurempaa kaasuresurssien kokonaisuutta, jossa erottuvat sekä todistetut varannot että epävarmemmat määrät. Varannot voivat muuttua ajan myötä uusien löytöjen, teknologian kehityksen sekä hintojen vaihtelun seurauksena.

Kaasuvarantojen luokituksessa käytetään yleisesti kolmen tason käsitteitä: todistetut varannot (P1) – ne määrät, jotka voidaan louhia luotettavasti nykyisillä ehdoilla; todennäköiset varannot (P2) – todennäköisiä, mutta vielä epävarmempia määriä; mahdolliset varannot (P3) – suurin epävarmuus ja louhinnan kannattavuuden epävarmuus huomioituna. Luokitus auttaa sijoittajia ja valtioita arvioimaan tulevaa tuotantoa ja varantojen kehitystä.

Kaasuvarantojen mittayksiköt ovat pääosin miljardit kuutiometrejä (bcm) sekä biljoonat kuutiotuntimet (tcf). Energiakontekstissa 1 bcm maakaasua vastaa noin 0,037 eksajoulea (EJ), ja 1 tcf noin 1,05 EJ. Varantoarvioissa huomioidaan sekä tekniset että taloudelliset ehdot sekä markkinatilanteet, jotka vaikuttavat louhinnan mahdollisuuteen.

Globaalisti suurimmat maakaasun varannot sijaitsevat Venäjällä, Iranissa, Qatarissa ja Turkmenistanissa, ja niiden rooli heijastuu maailmanlaajuiseen kaasukauppaan sekä LNG:llä tapahtuvaan kaupankäyntiin. Kaasuvarannot vaikuttavat energiaturvallisuuteen, hintavaihteluihin ja energiamarkkinoiden pitkän aikavälin suunnitelmiin. Kasvunäkymät riippuvat sekä löydöistä että kehitys- ja ympäristöpolitiikoista sekä teknologisesta kehityksestä.