Jääaegade

Jääaigade ovat maapallon ilmaston pitkäkestoisia kylmenemisen jaksoja, joiden aikana suuret jäätiköt laajentuvat ja maapallon meri- ja ilmastotila muuttuu. Jääaikojen sisällä on vuorotellen kylmiä vaiheita, glaciaaleja, ja lämpimiä vaiheita, interglaciaaleja, jolloin jäätiköiden laajuus ja meret vaihtelevat. Viimeisintä osaa nykyisestä jääaikakaudesta kutsutaan Quaternary-ikäkaudeksi, ja siihen sisältyy useita glaciaaleja ja interglaciaaleja; viimeisin suurin jäätiköiden laajuus oli Last Glacial Maximum noin 26 500–19 000 vuotta sitten, sen jälkeen ilmasto on pysynyt laajasti lämpimämpänä ja jäätiköt pienentyneet, vaikka alueellisia jäätiköitä on edelleen.

Syyjakaumaa jääkausien syntyyn pyritään selittämään useilla tekijöillä. Tärkeimpiä ovat Milankovitchin syklit, jotka koostuvat Maan kiertoradan muodon (eccentriciteetti), akselin kallistuman (obliquiteetti) ja precession (pyörimisakselin suunta) aikaohjauksista. Näiden orbitalisten muutosten lisäksi kasvihuonekaasujen pitoisuuksilla, pintavuoilla (albedo) sekä mannerlaattojen liikkeillä ja ilmakehän koostumuksella on merkittäviä vaikutuksia ilmaston tilaan pitkällä aikavälillä.

Esiintymistodisteita jääaigasta ovat sekä maanpinnalla että vesistöissä: moreenit, jäätiköiden reunavyöhykkeet ja morenat, striatiiviset railat, varve-kerrokset ja jäätikköjäähdyttäneiden vesistöjen sedimentit sekä Isotooppidiagnostiikka, kuten 18O/16O-suhteet, jotka heijastavat menneitä lämpötiloja. Jääaikojen vaikutukset ovat olleet kriittisiä ilmaston, elinympäristöjen ja lajitornien kehitykselle sekä mantereisten ja meri-alueiden maantieteeseen.