Isäntäelinten

Isäntäelimet ovat isäntäorganismin elimistöjä, joita loiset, patogeenit tai muut mikro-organismit käyttävät elinympäristönä. Käsitteellä viitataan elimistöihin, joissa näillä organismeilla on elinkaarelleen tärkeä paikka, kuten kehitys, lisääntyminen tai ravinnon hankinta. Isäntäelimet voivat olla kudoksia tai elimijärjestelmiä, kuten suolisto, maksa ja sappielimet, keuhkot sekä verenkierto tai keskushermosto.

Parasitiologiassa puhutaan isäntäelinten tropismista: mihin elimeen loinen tai patogeeni todennäköisimmin asettuu ja miten sen elinkaari etenee. Tropismi vaikuttaa taudin kulkuun, oireisiin ja hoitostrategioihin. Esimerkkejä isäntäelimistä: suolisto on tyypillinen isäntäelin monille suolistoloisille ja alkueläimille, kuten Giardia intestinalis; maksa ja sappitiehyet voivat olla isäntäelimi maksaloisille tai Schistosoma-lajeille; keuhkot ovat Paragonimus westermani -lajin isäntäelimi; verenkierto ja punasolut ovat kohteina malarialoisille (Plasmodium-suvun lajit) sekä Trypanosoma-lajeille; aivot ja lihas voivat olla isäntäelimi Toxoplasma gondii:lle.

Isäntäelinten kolonisaatio voi aiheuttaa kudosvauriota, tulehdusta ja toiminnan heikkenemistä; immuunivaste, fibrotisaatio ja arpeutuminen voivat muuttaa taudin kehitystä. Tutkimus ja kliininen merkitys korostavat isäntäelinten roolia elinkaaren ymmärtämisessä, diagnoosissa ja hoidossa. Menetelmät sisältävät histologiaa, molekyylibiologiaa sekä kuvantamista.