Ilmattomuuteen

Ilmattomuuteen on ilmattomuuden illatiivimuoto, suomalainen sana, jolla viitataan ilman puutteeseen tai ilmakehän kaukaisuuteen. Käytännössä ilmattomuuteen liittyy tila, jossa ilmanpaine on huomattavasti tavallista alhaisempi, ja joka voidaan määritellä tyhjiönä tai sen kaltaisena ympäristönä. Termiä käytetään sekä tieteellisessä että arkipuheessa kuvaamaan tilannetta, jossa ilman liike- ja kaasujen määrä on vähentynyt.

Tyhjiö määritellään tilaksi, jossa kaasun määrä ja siten paine ovat erittäin pienet verrattuna ilmakehän paineeseen. Täydellinen tyhjiö ei ole käytännössä saavutettavissa, mutta erilaisia tyhjiön tasoja käytetään nimikkeinä kuten karkeatyhjiö, korkeatu^hujiö ja ultra-high vacuum, riippuen saavutetusta painearvosta. Tyhjiöjä sovelletaan laajasti sekä tutkimuksessa että teollisuudessa, missä ne mahdollistavat esimerkiksi hiukkaskiihdytysten, elektronimikroskopian ja pintatutkimusten kaltaiset menetelmät sekä valmistusprosesseja kuten tyhjiöpakkausta ja magnetrenoivaa hitsausta.

Historia voidaan katsoa kiehtovaksi luvuksi tieteellistä kokeellista tutkimusta: antiikin filosofit pohdiskelivat tyhjiötä, ja 1600-luvulla Evangelista Torricelli osoitti, että korkea nesteenpinta muodostuu osin tyhjiön varaan. Otto von Guericke kehitti ensimmäisiä tehokkaita ilmapumppuja ja suoritti Magdeburgin kokeet, jotka osoittivat ilmanpaineen voiman. Näiden kokeiden jälkeen tyhjiökehitys on edistänyt sekä tieteellistä ymmärrystä että monia teknisiä sovelluksia.

Näkökohtia ja liittyvät termit: ilmattomuus, tyhjiö, high vacuum, ultra-high vacuum, avaruus.