Ilmanlaatu

Ilmanlaatu tarkoittaa ilman epäpuhtauksien pitoisuuksia, jotka vaikuttavat ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja ympäristöön. Se kattaa sekä ulko- että sisäilman. Ulkoilmanlaatu riippuu liikenteen, teollisuuden ja energiantuotannon päästöistä sekä sääilmiöistä; sisäilmanlaatu puolestaan liittyy rakennusten ilmanvaihtoon, kosteuteen, homeen ja käyttötapoihin.

Yleisimpiä epäpuhtauksia ovat pienhiukkaset PM2.5 ja PM10, typenoksidit NO2, otsoni O3 sekä kaasut kuten rikkidioksidi SO2 ja hiilimonoksidi CO. Sisäilmassa kiinnitetään huomiota myös haihtuviin orgaanisiin yhdisteisiin VOC, radoniin sekä kosteuden ja homeen vaikutuksiin.

Pitoisuudet mitataan ja seurataan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Ilmanlaadun tulokset ilmoitetaan useimmiten µg/m3 ja yleisesti käytetään alueellisia ilmanlaadun indeksejä. EU-direktiivit sekä WHO:n suositukset asettavat raja-arvot ja tavoitteet, joita valtiot pyrkivät noudattamaan. Suomessa vastuu on viranomaisten ja tutkimuslaitosten.

Terveyden kannalta ilmanlaatu vaikuttaa sekä lyhytaikaisesti että pitkäaikaisesti. Lyhytaikaiset altistukset voivat aiheuttaa ärsytystä, yskää ja hengenahdistusta, erityisesti herkkien osalta. Pitkäaikainen altistuminen PM2.5 ja muille päästöille liittyy sydän- ja keuhkosairauksien sekä ennenaikaisen kuoleman riskiin.

Päästöjä ja altistuksia voidaan vähentää sekä ulkoilmassa että sisäilmassa. Ulkoilman laadun parantaminen vaatii päästöjen vähentämistä liikenteessä ja teollisuudessa sekä siirtymistä kestäviin energiantuotantomuotoihin. Sisäilman laadun hallinta korostaa ilmanvaihtoa, kosteudenhallintaa sekä asianmukaisia rakennusmateriaaleja ja ilmanpuhdistusta.

Ilmanlaatu on monitahoinen haaste, joka vaatii tutkimusta, suunnittelua sekä kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä.