Ilmanäytteet

Ilmanäytteet ovat ilman epäpuhtauksien mittauksia tai kerättyjä näytteitä ilmasta. Niiden kohteena voivat olla hiukkasmaiset epäpuhtaudet sekä kaasumaiset yhdisteet ja biologiset aineosat. Ilmanäytteitä käytetään sekä sisätilojen että ulkoilman laadun arviointiin, työpaikkojen altistumisten kartoitukseen sekä ympäristöseurantaan.

Näytteenotto voidaan toteuttaa aktiivisella tai passiivisella menetelmällä. Aktiivisessa näytteenotossa ilma imetään näytteenottimeen pumpun avulla ja aineet kerätään hiukkassuodattimeen hiukkasille tai sorbenttiin kaasumaisille yhdisteille. Passiivisessa näytteenotossa ilman keräämiseen ei käytetä pumppua; aineet kerääntyvät näytteenottimeen diffuusion mukaan ja näyte kerätään ajan kuluessa. Näytteitä käytetään erilaisilla keräysmedioilla, kuten hiukkassuodattimilla sekä kaasunpitoisuuksia mittaavilla sorbenteilla.

Analyysit ja tulokset: Laboratoriossa näytteet analysoidaan sekä fysikaalisin että kemiallisin menetelmin. Esimerkkejä ovat gravimetrinen massanmittaus hiukkasille, GC-MS tai GC-FID VOC-analyyseille, HPLC sekä ICP-MS metallien mittaamiseen. Biologisten näytteiden määritys voidaan toteuttaa PCR- tai ELISA-menettelyillä. Tulokset ilmoitetaan yleisimmin pitoisuuksina µg/m3 tai massana sekä ajanjaksona.

Käyttö ja standardit: Ilmanäytteitä hyödynnetään sisäilman laadun selvittämisessä, koulutiloissa ja toimistoissa sekä työpaikkojen altistumisen kartoituksessa ja ympäristömonitoroinnissa. Kansainvälisiä standardeja ja ohjeistuksia on julkaistu ISO-, EN- ja kansallisissa sarjoissa; näytteenottoa ohjataan riskinarvioinnin sekä säädösten mukaisesti. Laadunvarmistus sisältää kenttäkontrollinäytteet, hajonta-analyysit ja kalibroinnin.

Rajoitteet: näytteet heijastavat vain tietyn aikajakson ja paikan tilaa, ja ajallinen vaihtelu sekä mittausvirheet voivat vaikuttaa tuloksiin. Näytteenotto vaatii huolellista suunnittelua ja laadunvarmistusta tulosten luotettavuuden takaamiseksi.