Ilmakaasujen

Ilmakaasut ovat ilmakehän kaasumaisia yhdisteitä, jotka vaikuttavat säteilyn kiertoon ja siten ilmakehän lämpötilaan. Niiden kokonaisvaikutus muodostaa kasvihuoneilmiön. Yleisimmät ilmakaasut ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) ja dityppioksidi (N2O), sekä fluoratut kaasut kuten HFC:t, PFC:t ja SF6. Vesihöyry on ilmakehän runsain kasvihuonekaasu, mutta sen määrä vaihtelee ilman lämpötilan mukaan eikä sitä yleensä lueta päästöperäisenä komponenttina.

Ihmisten toiminta vahvistaa ilmakaasujen pitoisuuksia päästöillä fossiilisista polttoaineista (CO2), maataloudesta peräisin olevat CH4 ja N2O sekä teollisten prosessien ja fluorattujen kaasujen käytöstä syntyvät päästöt. Luonnollisia lähteitä ovat esimerkiksi tulivuorenpurkaukset sekä biologiset ja geokemialliset prosessit. Pitoisuudet ovat nousseet esiteollisesta ajasta, mikä on lisännyt ilmaston lämpenemistä, merien lämpenemistä ja happamoitumista sekä muuttanut sään ja ekosysteemien toimintaa.

Ilmakaasujen säteilyvaikutusta mitataan radiatiivisella voimalla, ja kaasujen kyky lämmitä ilmakehää riippuu niiden ominaisuuksista. Tieteellinen arviointi perustuu IPCC:n raportteihin sekä ilmakehän ja meren mittauksiin. Vähentämistoimet keskittyvät siirtymiseen puhtaammat energianlähteet, energiatehokkuuteen, metsien hiilinielujen vahvistamiseen sekä kansainvälisiin sopimuksiin kuten Pariisin sopimus, joiden tavoitteena on rajoittaa ilmaston lämpenemistä ja sopeutumista ilmastonmuutokseen.