Ilmaisuvapaus

Ilmaisuvapaus tarkoittaa yksilön oikeutta ilmaista mielipiteitään, vastaanottaa ja levittää tietoa sekä kritisoida julkista valtaa. Se kattaa puheen, kirjoitetun sanan, taiteen, median sekä digitaalisen viestinnän. Ilmaisuvapaus ulottuu sekä yksilöihin että yhteisöihin ja kytkeytyy läheisesti tiedonsaantioikeuteen.

Suomessa ilmaisuvapaus on perusoikeus, jonka turva on kirjattu perustuslakiin. Perustuslain 12 §:ssä säädetään jokaiselle oikeus ilmaisunvapauteen sekä oikeus saada ja välittää tietoa. Ilmaisuvapaus on keskeinen osa demokraattista oikeusjärjestelmää, ja siihen voidaan puuttua vain tarkoin säädellyllä lainsäädännöllä, joka on tarpeen muiden perusoikeuksien suojaamiseksi.

Rajoituksia ilmaisuvapaudessa säädetään lainsäädännön keinoin. Ilmaisuvapauteen kohdistuvat rajoitukset voivat liittyä rikosten ehkäisyyn ja yleiseen järjestykseen, yksityisyyden suojaan sekä lain edellyttämiin oikeuksiin ja turvallisuuteen. Esimerkkejä ovat kiihottaminen kansanryhmää vastaan, väkivaltaan yllyttäminen sekä kunnianloukkaus. Tekijänoikeudet, yksityiselämän suoja ja tietosuoja voivat myös rajoittaa ilmaisua.

Julkisuus ja tiedonsaantioikeus ovat olennainen osa ilmaisuvapautta. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta takaa kansalaisille oikeuden päästä viranomaisten asiakirjoihin ja tietoihin sekä seurata julkista päätöksentekoa.

Kansainvälinen viitekehys tukee ilmaisuvapautta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tulkitsee Art. 10 EIS:ia sekä siihen liittyviä rajoja ja edellyttää, että rajoitukset ovat laillisesti säädettyjä ja välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa. Kansainväliset sopimukset, kuten ICCPR, muodostavat lisäksi yleisen viitekehyksen ilmaisuvapauden suojalle.