Histologiassa

Histologia on biologian ala, joka tutkii kudosten mikroskooppista rakennetta sekä solujen ja ekstrasellulaaristen rakenteiden välistä vuorovaikutusta. Histologiset tutkimukset yhdistävät solubiologian ja makroskooppisen anatomian, ja niiden avulla voidaan ymmärtää organisaation järjestäytymistä sekä normaalissa että sairastuneessa kudoksessa.

Histologiset tutkimukset alkavat kudosnäytteiden ottamisella ja niiden valmistuksella. Näytteet kiinnitetään, säilytetään ja upotetaan parafiiniin, minkä jälkeen ne leikataan ohueksi, noin 3–5 mikrometrin paksuisiksi. Leikkeet värjätään värjäysmenetelmillä, joista yleisin on hematoksyliini-eosin (H&E). Erityisvärjäyksiä käytetään kudosten ominaisuuksien erottamiseen, kuten PAS, Massonin trikkromi sekä Gomori- tai silver-säikeet. Immunohistokemialliset menetelmät käyttävät antigeenejään tunnistavia vasta-aineita, jolloin solu- tai kudosrakenteet voidaan lokalisoida.

Mikroskooppi on perusväline histologiassa. Perinteinen valo- sekä kirkasvalomikroskooppi mahdollistavat rakennetta havainnoitaessa solujen ja kudosten yleisen organisoinnin näkemisen. Electronimikroskopia paljastaa solun ultrastruktuurin yksityiskohdat. Digitaalinen patologia tallentaa ja analysoi kuvia, mikä tukee diagnostiikkaa ja etäarviointia.

Sovellukset ja ala. Histologiaa käytetään kliinisessä diagnostiikassa (histopatologia), tutkimuksessa ja opetuksessa. Biopsia- tai reseptinäytteet tutkitaan poikkeavien kudosmuutosten varalta, kuten kasvaimet, tulehdukset tai degeneratiiviset muutokset. Tutkimusaiheina ovat kudosten kehitys, toiminta ja sairaudellinen muutoksien mekanismit.

Historia ja kehitys. Histologian vakiintuminen sai alkunsa 1800-luvulla solun ja kudoksen perusteiden luomisesta. Nykyisin ala yhdistää perinteisen mikroskopian, molekyylibiologian sekä digitaalisen kuvankäsittelyn.