vakiintuminen

Vakiintuminen on ilmiö, jossa jokin käytäntö, tilanne tai asema saa pysyvän, vakiintuneen ja yleisesti hyväksytyn luonteen. Se kuvaa muutoksen etenemistä kohti vakautta ja toistettavuutta, jolloin aiempi epävarmuus tai muutoksen keskeneräisyys häviää.

Käytännöllisesti vakiintuminen esiintyy useilla elämänalueilla. Yhteiskuntatieteissä sitä käytetään kuvaamaan normien, käytäntöjen tai instituutioiden kehittymistä ja hyväksymistä osaksi arkea, esimerkiksi lainsäädännön soveltamisen vakiintuminen tai organisaatioiden toimintatapojen normaaliutuminen. Kielitieteessä vakiintuminen tarkoittaa kielen osa-alueiden, sanaston ja kielikuulutusten aseman vakiintumista – kun tietyt ilmaukset, muodot tai merkitykset vakiintuvat puhujien ja kirjoittajien käyttötavaksi. Henkilökohtaisella tasolla vakiintuminen voi tarkoittaa esimerkiksi avio- tai perhemuodon vakiinnuttamista sekä paikkakunnan tai elinolosuhteiden pysyvää omaksumista.

Sana muodostuu verbistä vakiintua, joka tarkoittaa asettua vakaasti paikoilleen tai kehittyä pysyväksi. Vakiinnuttaminen ja vakiintuneisuus ovat läheisiä käsitteitä; niistä viestitään usein esimerkiksi ilmauksin vakiintuneet käytännöt, vakiintuneet suhteet tai vakiintunut normi. Vakiinnuttuminen voidaan nähdä sekä prosessina että lopputuloksena: prosessina jatkuvana kehityksenä kohti vakautta, lopputuloksena tilana, jossa muutokset vähenevät ja toimintamallit ovat ennakoitavissa.