Hiilineutraaliuden

Hiilineutraaliuden käsite tarkoittaa tilaa, jossa tietyn toimijan, kuten valtion, kaupungin, yrityksen tai muun organisaation kasvihuonekaasupäästöt ovat nettopäästöjen suhteen nollat tai eivät ylitä poistojen ja sitomisen vaikutusta. Käytännössä hiilineutraalius saavutetaan ensisijaisesti päästöjen vähentämisellä sekä jäljelle jäävien päästöjen kompensoimalla tai poistamalla vastaavalla määrällä hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja. Hiilineutraalius voi koskea koko toimijan toimintaa tai sen osa-alueita sekä koko tuote- tai tuotantoketjua.

Toimenpiteet jakaantuvat päästöjen vähentämiseen ja kompensaatiokeinoihin. Päästöjä vähennetään muun muassa siirtymällä puhtaaseen energiaan, lisäämällä energiatehokkuutta, sähköistäen liikenteen ja teollisuuden toiminnot sekä parantamalla rakennusten ja tuotantoprosessien suorituskykyä. Jäljelle jääviä päästöjä kompensoidaan esimerkiksi ilmastonsuojeluhankkeilla, metsien suojelulla tai hiilinielujen lisäämisellä. Kansainvälisesti korostetaan elinkaariajattelua: pienennetään päästöjä koko tuotteen elinkaaren aikana sekä huomioidaan sekä suorat että epäsuorat päästöt.

Mittaus ja standardit perustuvat usein päästöjen luokitteluun Scope 1–3 ja CO2e-yhteenlaskentaan. Käytetyimpiä viitekehyksiä ovat GHG Protocol, ISO 14064 sekä Science Based Targets -aloite (SBTi). Tavoitteita arvioidaan ja validoidaan riippumattomien tahojen toimesta, ja usein asetetaan aikataulut kuten vuosi 2030 tai 2050.

Käytännön kontekstissa hiilineutraalius on yleinen tavoite sekä julkisessa hallinnossa että yksityisissä yrityksissä. Siihen liittyy sekä poliittisia että taloudellisia kannustimia että haasteita, kuten right-to- offsets -kysymykset, lisäisyysvarmistukset ja toteutettujen päästövähennysten todellisuus. Kritiikki liittyy erityisesti korvausten todelliseen vaikuttavuuteen ja mahdolliseen greenwashingiin.