Hengitystahtia

Hengitystahti, suomeksi hengitysnopeus, tarkoittaa hengitysten määrää minuutissa ja se on osa hengityksen taustaparametreja. Siitä voidaan puhua myös hengityksen rytmin ja syklin ilmaisijana, jolloin tarkastellaan sekä nopeutta että säännöllisyyttä.

Yleensä hengitystahti mitataan levossa. Aikuisella normaali lepotila hengittää noin 12–16 kertaa minuutissa. Lapsilla ja erityisesti pienillä lapsilla hengitystahti on nopeampi, esikoululaisilla ja kouluikäisillä yleensä 20–30 minuutissa, vastasyntyneillä jopa 30–60 kertaa minuutissa. Tekijöitä, jotka vaikuttavat hengitystiheyteen, ovat fyysinen rasitus, kuume, ahdistus, korkeampi altitude, lääkkeet sekä hengityselinten tai sydämellisen järjestelmän sairaudet.

Hengitystytissä voidaan erottaa normaalin leposovun (eupnea) lisäksi poikkeamat kuten tachypnea (nopea hengitys, usein yli 20/min aikuisilla), bradypnea (hidastettu hengitys, alle noin 12/min) ja apnea (hengityksen tilapäinen lopettuminen). Eri hengitystyyppien esiintyminen voi liittyä tiloihin kuten keuhkoputkentulehdus, astma, keuhkoahtauma, sydänsairaus tai metaboliset tilat kuten ketoasidoosi. Rytmin vaihtelu, kuten Cheyne-Stokes- tai Kussmaul-hengitys, voi ilmentyä vakavasti sairauksissa.

Merkittävä osa kliinistä arviointia on huomaamaton tai julkinen. Hengitystahti voidaan mitata manuaalisesti seuraamalla hengityksiä 30–60 sekunnin ajanjaksolla tai käyttämällä laitteita kuten spirometria, kapnografia tai impulsi-impedanssimetria. Hengitystiheyden muutokset voivat viestiä tilan heikkenemisestä tai paranemisesta ja niillä on tärkeä rooli sekä diagnosoinnissa että hoidon seurannassa.