Helikopterit

Helikopterit ovat rotorilennokkia käyttävien ilma-alusten ryhmä, jotka voivat nousta ja laskeutua pystysuoraan sekä kulkea eteenpäin. Yleisesti niissä on yksi tai useampi pääroottori, jonka noste mahdollistaa lentoilman nousemisen. Suurin osa helikoptereista hyödyntää anti-torque -järjestelmää, jolla kiertovoima kumotaan ja mahdollistetaan ohjaus, usein käyttämällä peräroottoria. Joillakin malleilla käytetään vaihtoehtoisia ratkaisuja, kuten koaksiaalista, tandem- tai vastakkaisrotorirakenteita.

Roottorien hallinta perustuu kolmelle perustoimintaperiaatteelle: kollektiiviohjaus säätelee nostetta kaikille roottoreille samanaikaisesti; syklinen ohjaus muuttaa roottorin tilt- tai kulmasuuntaa, mikä mahdollistaa liikkeen suunnan ja korkeuden hallinnan; ja anti-torque-järjestelmä, yleensä peräroottori tai vaihtoehtoinen ratkaisu, ohjaa suuntia ja torquesa. Näiden avulla helikopteri pystyy sekä pitämään vakauden että suorittamaan manöövrejä.

Historia ja kehitys on alkanut kokeiluista 1900-luvun alkupuolella. Paul Cornu teki varhaisia pystysuoran nousun yrityksiä vuonna 1907, ja 1930– tai 1940-luvuilla Igor Sikorskyn kehittämä VS-300:tä pidetään käytännön kehityksen edeltäjänä. Vähittäiskäyttö siviileissä ja armeijassa levisi 1950-luvulta lähtien.

Toteutustavoiltaan helikopterit voivat olla yksiroottorisia tai useamparotorisia. Yleisimpiä kokoonpanoja ovat yksiroottorinen pääroottori yhdellä peräroottorilla, tandem-rotori (etu- ja taka-roottorit), sekä koaksiaaliroottoriset järjestelmät. Käyttöalueina ovat viranomais- ja pelastuslennot, sairaankuljetus, etsintä ja pelastus, rahtilennot sekä sotilaallinen ja siviilikäyttö eri ilmastoissa ja maastoissa.

Sääntely ja turvallisuus ovat keskeisiä teemoja: kansainvälisesti noudatetaan EASA:n, FAA:n ja kansallisten viranomaisten asetuksia sekä vaadittavia huolto- ja pätevyysvaatimuksia. Turvallisuusjärjestelmien sekä maadoitus- ja varustelun kehitys ovat jatkuvia osa-alueita.