Hapetuslukumenetelmässä

Hapetuslukumenetelmä, tunnettu myös hapetuslukujen laskemisena, on tapa määrittää yksittäisten atomien hapetusasteita yhdisteessä tai molekyylissä. Hapetusaste on kuvitteellinen varaus, jonka atomi saisi, jos kaikki sidokset olisivat ionisia. Tämä menetelmä on keskeinen hapetus-pelkistysreaktioiden ymmärtämisessä ja tasapainottamisessa.

Hapetuslukujen määrittämiseen on olemassa joukko sääntöjä. Vapaiden alkuaineiden hapetusluku on aina nolla. Yksiatomisissa ioneissa hapetusluku on sama kuin ionin varaus. Fluorilla on lähes aina hapetusluku -1. Vedyllä on yleensä hapetusluku +1, paitsi metallihlorideissä, joissa se on -1. Happi on yleensä -2, paitsi peroksideissa (-1) ja yhdisteissä fluorin kanssa (+2 tai +1). Ryhmän 1 alkuaineilla on aina hapetusluku +1 ja ryhmän 2 alkuaineilla aina +2. Neutraalin yhdisteen kaikkien atomien hapetuslukujen summa on nolla, ja moniatomisen ionin hapetuslukujen summa on yhtä suuri kuin ionin kokonaisvaraus.

Hapetuslukujen laskemisen avulla voidaan tunnistaa, mitkä atomit hapettuvat (hapetusluku kasvaa) ja mitkä pelkistyvät (hapetusluku pienenee) kemiallisessa reaktiossa. Tämä tieto on olennaista reaktion mekanismin selvittämiseksi ja reaktioyhtälöiden oikean stoikiometrian määrittämiseksi.