Geotermisillä

Geotermisillä viitataan geotermisen energian ilmiöihin sekä niiden hyödyntämiseen käytännössä. Geoterminen energia koostuu Maapallon sisäisestä lämpötilasta, joka on varastoituna kiveen ja vesivarantoihin. Sitä voidaan käyttää sekä sähkön että lämmön tuotantoon. Lämpövarat jaotellaan korkean ja matalan lämpötilan lähteisiin: korkeat lämpötilat (>150 °C) soveltuvat pääasiassa sähköntuotantoon, matalat lämpötilat (<100 °C) puolestaan suorille käyttötarkoituksille, kuten kaukolämmölle tai teollisiin prosesseihin.

Hyödyntämisessä erotetaan luonnolliset hydrotermiset varannot sekä keinotekoisesti laajennetut järjestelmät, kuten Enhanced Geothermal Systems (EGS). Hydrotermiset varannot koostuvat kuumasta vedestä ja höyrystä, joita porauksin saadaan tuotantoon. Keinotekoisesti laajennettujen varojen tavoitteena on lisätä lämmönsiirtokykyä poraamalla ja vettä kierrättämällä kiinteässä kivilajissa.

Sähkön tuotantoon sovelletaan useita teknologioita: kuiva höyry (dry steam), tulistus-/tulipesäperiaatteella toimivat järjestelmät sekä binäärikiertoa hyödyntävät laitokset. Matalalämpötilaisia lähteitä käytetään pääasiassa suoraan lämmitykseen, kuten kaukolämpöön, kasvihuoneiden lämmitykseen ja teollisiin prosesseihin.

Ympäristövaikutukset ovat yleisesti alhaiset kasvihuonekaasupäästöihin verrattuna, mutta geotermisen käytön paikallisissa oloissa voi esiintyä maanjäristysriskejä, vedenkäyttöä sekä jätevesien ja brinien käsittelyyn liittyviä vaikutuksia. Maantieteellisesti suurimmat potentiaalit sijaitsevat aktiivisilla tulivuorijonoilla ja geotermisesti aktiivisten mannerlaattojen reuna-alueilla. Esimerkkejä käytöstä ovat Islanti, Italia (Larderello), Yhdysvallat (Kalifornia, Nevada), Filippiinit, Japani ja Uusi-Seelanti. Geoterminen energia on ollut käytössä jo 1900-luvun alusta lähtien; ensimmäinen sähköä tuottava geoterminen voimalaitos oli Larderellossa vuonna 1904.