Fosforitasapainon

Fosforitasapaino, eli fosforin homeostaatti, kuvaa elimistön fosforin määrän ja toiminnan säätelevän kokonaisuuden. Fosfori on olennaista ATP:n energiantuotannolle, nukleiinihappojen rakennusaine ja solukalvojen fosfolipidien osa. Fosforitasapainon säätely tapahtuu useiden elinten ja hormonien vuorovaikutuksessa, ja se vaikuttaa erityisesti luiden terveyteen, energiatasapainoon ja solujen metabolisiin prosesseihin.

Keskeisiä säätelijöitä ovat parathormoni (PTH), calcitriol ja FGF23. Fosforin imeytyminen tapahtuu pääasiassa suolistossa calcitriolin vaikutuksesta, kun taas munuaisten fosfaatin takaisinimeytymistä säätelevät PTH ja FGF23. PTH vähentää munuaisten fosfaatin takaisinimeytymistä, lisäten erittymistä; calcitriol lisää fosfaatin imeytymistä suolistosta; FGF23 laskee sekä calcitriolin tuotantoa että munuaisten takaisinimeytymistä, jolloin veren fosfaattipitoisuus voi laskea.

Luusto toimii suurimpana fosforivarastona: luiden fosfaatteja voidaan siirtää vereen tai luustoon hormonien mukaan tarpeen mukaan. Fosforitasapainon säätely on tiiviisti kiinni kalsiumin ja D-vitamiinin aineenvaihdunnassa.

Hypofosforemia voi johtua riittämättömästä fosforin saannosta, imeytymishäiriöistä, runsastuneesta fosforaatin siirtymisestä soluihin sekä joidenkin sairauksien tai lääkitysten vaikutuksesta. Oireita voivat olla lihasheikkous, luun- tai nivelsäry, sekä harvinaisissa tapauksissa hengitys- tai keskushermosto-oireet.

Hyperfosfatemia on yleistä kroonisessa munuaisten vajaatoiminnassa ja muissa munuaisten toimintakyvyn häiriöissä sekä runsaan fosfaattinsaannin yhteydessä. Se liittyy valtimoiden kalkkeutumiseen ja sekundaariseen hyperparatyroidismiin. Hoitoon kuuluu ruokavalion fosfaatin rajoitus, fosfaatin sitomisaineet sekä dialyysi munuaisten tilan mukaan.

Veripitoisuus mitataan laboratoriossa. Aikuisten viitearvo on noin 0,8–1,5 mmol/L, ja poikkeamat voivat viitata häiriöön fosforitasapainossa.