Epätodennäköisyysotannassa

Epätodennäköisyysotannassa, tunnettu myös nimellä epätodennäköisyysnäyte, on otantamenetelmä, jossa otoksen valinta ei perustu satunnaisuuteen. Sen sijaan otoksen jäsenet valitaan ennalta määrättyjen ei-satunnaisten kriteerien perusteella. Tämän seurauksena jokaisella populaation jäsenellä ei ole tunnettua tai nollaa suurempaa todennäköisyyttä tulla valituksi otokseen. Tämä eroaa todennäköisyysotannasta, jossa jokaisella elementillä on laskettavissa oleva todennäköisyys tulla valituksi.

Epätodennäköisyysotannan yleisimpiä menetelmiä ovat mukavuusotanta, harkinnanvarainen otanta, lumipallo-otanta ja kiintiöotanta. Mukavuusotannassa valitaan helposti saatavilla olevat yksilöt. Harkinnanvaraisessa otannassa tutkija käyttää omaa harkintaansa valitakseen yksilöitä, joiden hän uskoo olevan edustavia. Lumipallo-otannassa olemassa olevat otoksen jäsenet auttavat tunnistamaan ja värväämään muita sopivia yksilöitä. Kiintiöotannassa pyritään keräämään otos, joka vastaa populaation tiettyjä ominaisuuksia, kuten ikää tai sukupuolta, mutta valintaprosessi ei ole satunnainen.

Epätodennäköisyysotantaa käytetään usein silloin, kun satunnaisotanta on epäkäytännöllistä, liian kallista tai mahdotonta toteuttaa. Se on yleistä laadullisessa tutkimuksessa, mielipidetutkimuksissa ja pilotointitutkimuksissa. Vaikka epätodennäköisyysotanta voi olla tehokasta ja säästää aikaa ja resursseja, sen tuloksia ei voida yleistää koko populaatioon samalla tilastollisella luotettavuudella kuin todennäköisyysotannan tuloksia. Tutkimustulosten yleistettävyyteen liittyy suurempi virhemarginaali, ja tuloksiin voi vaikuttaa tutkijan valintaprosessiin liittyvä vinouma.