Epäjohdonmukaisuuteen

Epäjohdonmukaisuuteen on suomenkielinen termi, joka viittaa johdonmukaisuudesta luopumiseen tai sen puutteeseen. Se kuvaa tilaa, jossa väitteet, järjestelmät tai argumentaatio ovat sisäisesti ristiriidassa tai epäloogisia toistensa kanssa. Termi voidaan nähdä sekä tilana että ilmiönä: epäjohdonmukaisuuteen voi johtaa yksittäinen virheellinen väite tai laajempi teoria, joka ei täytä loogisen koherenssin vaatimuksia.

Etymologisesti sana muodostuu negatiivisesta etuliitteestä epä- sekä sanasta johdonmukaisuus; illatiivissa muoto epäjohdonmukaisuuteen tarkoittaa “into inconsistency” tai “kohti epäjohdonmukaisuutta”. Käytännössä esiintyminen voi olla sekä kielellistä että rakenteellista: lausuntojen välillä on ristiriidassa, premissit eivät tue johtopäätöksiä, tai data ja tulokset ovat keskenään sovittamattomia.

Käyttökonteksteja ovat muun muassa filosofia ja logiikka, joissa epäjohdonmukaisuuden tunnistaminen ja määrittäminen on keskeistä argume­ntaatioiden kelpoisuuden arvioinnissa. Myös tiede ja data-analyysi voivat kohdata epäjohdonmukaisuutta, kun eri tutkimusasetelmat tai havainnot ovat ristiriidassa toistensa kanssa tai mittausvirheet heikentävät tulosten luotettavuutta. Rhetorisesti epäjohdonmukaisuutta voidaan esiintyä myös narratiivissa, missä tarinankulku menettää loogisen yhteyden.

Tutkimuksellinen ja käytännön vastaus epäjohdonmukaisuuteen sisältää premissien tarkistamisen, loogisen yhtenäisyyden arvioimisen sekä tarvittaessa lähestymistavan tai datan revision. Vaihtoehtoisesti voidaan soveltaa paradoksista logiikkaa tai muita keinoja epäjohdonmukaisuuden hallitsemiseksi.

Lisäksi: katso myös looginen ristiriita, kontradiktio, koherenssi, parakonsistentti logiikka sekä tiedon laadun varmistaminen.