Elektoliittiympäristöjä

Elektoliittiympäristöjä ovat nesteitä tai kiinteitä aineita, jotka sisältävät vapaita ioneja, jotka mahdollistavat sähkövirran johtumisen. Nämä ympäristöt ovat keskeisiä monissa sähkökemiallisissa prosesseissa, kuten paristoissa, elektrolyysissä ja korroosiossa. Elektrolyytit voivat olla joko vesipohjaisia, kuten suolavedet, tai ei-vesipohjaisia, kuten sulatetut suolat tai tietyt orgaaniset liuottimet.

Vesipohjaiset elektrolyytit ovat yleisimpiä, ja ne muodostuvat, kun liukoinen suola, happo tai emäs liuotetaan veteen. Veden polaarisuus auttaa erottamaan suolan ionit toisistaan, jolloin ne voivat liikkua vapaasti ja johtaa sähköä. Esimerkkejä yleisistä vesipohjaisista elektrolyyteistä ovat suolaliuos (natriumkloridi vedessä), rikkihappo ja natriumhydroksidi.

Ei-vesipohjaiset elektrolyytit ovat tärkeitä sovelluksissa, joissa vesi ei ole toivottavaa, kuten korkean lämpötilan sovelluksissa tai herkissä sähkökemiallisissa kennoissa. Sulatetut suolat, kuten litiumkloridi sulana, toimivat tehokkaina elektrolyytteinä korkeissa lämpötiloissa. Myös jotkin orgaaniset liuottimet, kuten etyleenikarbonaatti, voivat sisältää liuenneita suoloja ja muodostaa ei-vesipohjaisia elektrolyyttejä, joita käytetään esimerkiksi litiumioniakuissa. Elektrolyyttien ominaisuudet, kuten niiden johtavuus ja stabiilisuus, riippuvat suuresti niiden kemiallisesta koostumuksesta ja lämpötilasta.