Eikirjalliset

Eikirjalliset, eli elektroninen kirjallisuus, viittaa kirjallisiin teoksiin, jotka on luotu ja jaettu digitaalisten medioiden kautta. Ne hyödyntävät tekstin ohella multimodaalisia elementtejä kuten kuvia, äänitehosteita ja interaktiivisuutta, mikä antaa lukijalle osallistavan roolin. Kenttä kattaa sekä verkkosivuille ja sovelluksiin tarkoitetut teokset että syntyneet digitaalisina teoksina julkaisut kappaleet.

Muodoiltaan eikirjallisuus sisältää hypertekstiromaanit, interaktiiviset tarinat, digitaalisen runouden sekä born-digital -teokset. Lisäksi siihen kuuluu verkkokirjallisuus, sekä pelillistetyt ja multimodaaliset kirjallisuudenkokemukset sekä mobiili- ja selainversioiset teokset.

Kehitys: Eikirjallisuus syntyi 1980- ja 1990-luvuilla hypertekstin teknisistä mahdollisuuksista ja tietoverkkojen yleistymisestä. Nettikirjallisuuden nousun myötä syntyi kirjojen ja taiteen rajoja hätkäyttävä kenttä. Suomessa ja muissa pohjoismaissa e-kirjallisuus on tutkittu sekä opetettu osana kirjallisuuden digitalisaatiota. Työkaluina ovat olleet muun muassa HTML, JavaScript sekä Twine, joka helpottaa interaktiivisten tarinoiden rakentamista.

Ominaisuudet: eikirjallisuus hyödyntää ei-lineaarista narratiota, lukijan valinnanvapautta ja multimodaalisia kerrontamuotoja. Tekniset ratkaisut mahdollistavat verkko- ja sovellusalustojen kautta tapahtuvan jakamisen sekä monimutkaisten teemojen käsittelyn. Haasteet: määrittelykysymykset, kirjallisuuden ja taiteen rajan epäselvyys, säilyvyys ja pitkäaikainen arkistointi, tekijänoikeudet sekä saavutettavuuden huomioiminen.

Sovelluskohteita ovat sekä koulutus ja tutkimus että taide- ja kulttuuriprojektit. Eikirjallisuus toimii myös kokeellisen kirjoittamisen areenana, jossa kerronta ja teknologia sulautuvat. Tekijät voivat hyödyntää työkaluja kuten Twine, HTML5 ja CSS, sekä eri alustojen tarjoamia kehyksiä.

Lopuksi: eikirjallisuus on jatkuvasti kehittyvä osa kirjallisuuden kenttää, jossa digitaalinen media muokkaa sekä muotoa että määritelmää.

---