Eikirjallisuus

Eikirjallisuus on kirjallisuuden ala, joka syntyy, ilmenee tai kehittyy digitaalisessa ympäristössä. Sen keskeisiä muotoja ovat hypertekstipohjaiset tarinat, interaktiivinen fiktio, digitaalinen runous sekä verkkoteokset ja muut multimodaaliset teokset, joissa teksti, kuva, ääni tai animaatio ovat vuorovaikutuksessa. Myös generatiivinen kirjallisuus, jossa ohjelmointi tai tekoäly tuottaa osia tekstistä, kuuluu kenttään.

Historiallisesti eikirjallisuus viittaa 1960–1970-lukujen kokeiluihin hypertekstin parissa sekä myöhempiin digitaalisiin julkaisuihin. Internetin ja webin yleistyminen 1990-luvulla laajensi muotoja ja yleisöä, ja 2000-luvulla verkkoteokset sekä mobiili- ja sovelluspohjainen kirjallisuus vahvistivat alan identiteetin. Viime vuosikymmeninä tekoäly ja algoritminen kirjoittaminen ovat tulleet osaksi eikirjallisuutta ja laajentaneet mahdollisuuksia.

Tutkimuksellisesti eikirjallisuutta tarkastellaan kirjallisuustieteen, mediakulttuurin ja taiteen tutkimuksen piirissä. Keskeisiä teemoja ovat lukijan roolin muutos, tekstin, kuvan ja äänen yhteistoiminta sekä julkaisun uudet muodot, tekijänoikeudet, saavutettavuus ja lukukokemuksen tulevaisuus. Eikirjallisuus herättää keskustelua siitä, miten teknologia muuttaa tarinankerrontaa ja lukukokemusta sekä miten julkaisuprosessit ja tekijänoikeudet sopeutuvat digitaaliseen aikakauteen.

Suomessa ja muissa maissa eikirjallisuus on osa digitaalisen kulttuurin kenttää, ja sitä tutkitaan sekä akateemisissa julkaisuissa että käytännön luovissa projekteissa. Teoksia julkaistaan monilla alustoilla verkkosivuilla, mobiilisovelluksissa ja erikoisohjelmistoilla tuotetuissa ympäristöissä, ja kirjoittajien sekä kehittäjien yhteistyö on yleistä. Käsitettä käytetään kuitenkin eri yhteyksissä, joten määritelmä voi vaihdella.