Diffraktiolinssejä

Diffraktiolinssejä ovat optisia linssejä, joissa valon kulkua säätelee diffraktio. Niiden rakenne poikkeaa perinteisistä pelkästään refraktiivisista linsseistä, sillä diffraktiotason muutos aiheuttaa valon vaihetta muuttavan vaikutuksen, joka voi tuottaa useita fokuspisteitä.

Diffraktiopinta koostuu pienistä, säännöllisistä rakenteista, kuten concentric ringeistä tai zonista, jotka muokkaavat valon etenemistä ja mahdollistavat useiden haluttujen fokusten muodostumisen samanaikaisesti. Yleinen ratkaisu on diffraktiivinen zonasuunnittelu, joka voi toimia yhdessä refraktiivisten ominaisuuksien kanssa.

Näitä linssejä käytetään erityisesti intraokulaarisina linsseinä kaihileikkauksen jälkeen. Ne voivat olla kokonaan diffraktiivisia tai osittain diffraktiivisia, yhdistettynä refraktiivisiin alueisiin. Diffraktiolinsseissä valon energia jaetaan useisiin fokuspisteisiin, mikä mahdollistaa sekä etä- että lähinäön paremmuuden. Tehokkuus riippuu valon aallonpituudesta ja lepää usein optimaalisissa frequensseissa, usein suunnattu tietyille wavelengths-alueille.

Monofokaalisten diffraktiolinssejen lisäksi on kehitetty extended depth of focus (EDOF) -linssejä, jotka pyrkivät pidentämään tarkennusaluetta ilman monfokaalien yleistä haittaa. Eri suunnittelut voivat painottaa eri tekijöitä: parempi etä- ja lähinäkö, kontrastin säilyminen tai vähäisemmät haitat kuten haloilmiöt.

Haasteita ovat alentunut kontrasti joissain valaistusolosuhteissa, halo- ja halohäiriöt sekä pupilin koon ja silmänsokerin vaikutus optisen vasteen laajuuteen. Potilaiden yksilöllinen näkötarve ja silmälääkärin arvio määrittelevät, millainen diffraktiolinse on sopivin.

Lisäkäyttöjä diffraktiolinsseillä löytyy myös muista optisista laitteista, kuten kameroista, teleskoopeista ja mikroskopeista, joissa diffraktiiviset elementit voivat parantaa kuvaa tai hallita syvyyden tarkennusta.