Deterrencekyky

Deterrencekyky tarkoittaa valtion tai muun toimijan kykyä estää vastapuolta toteuttamasta ei-toivottua toimintaa pelon tai kustannusten uhalla. Keskeiset elementit ovat kyvyt (valmius ja mahdollisuus toteuttaa uhkaus), uskottavuus (usko siitä, että uhkaus toteutetaan) ja viestintä (selkeä signaali seuraamuksista).

Deterrence voidaan jakaa kahteen päämuotoon: rangaistuksella tehtävään pelotteeseen, jossa vastapuoli uskoo seuraamusten olevan suuria ja toteutettavia; sekä torjuntaan perustuvaan deterrenceen, jolla pyritään tekemään toiminnasta käytännössä kustannuksiltaan mahdotonta tai todennäköisesti epätoivottua. Yleinen deterrence tähdentää, että potentiaalinen hyökkääjä pysyy loitolla, kun taas välitön deterrence kohdentuu konkreettiseen kriisitilanteeseen.

Käytännössä deterrencekykyä sovelletaan ydin- ja konventionaalisessa politiikassa sekä kyber- ja hybridisodassa. Esimerkkeinä ovat strateginen pelote, liittoutumien vakuutukset ja kyky vastata nopeasti. Torjuntaan perustuva deterrence voi koostua vahvasta puolustuskyvystä, infrastruktuurin resilienssistä sekä kriisinhallintakyvystä.

Deterrence-ongelmat liittyvät epävarmuuteen, väärinymmärryksiin ja kriisien aikaisiin riskeihin, jolloin pelote voi epäonnistua tai laukaista eskalaation. Mittaaminen on vaikeaa ja paikantuvat päätökset sekä kansainväliset intressit vaikuttavat sen toimivuuteen. Kriittistä pohdintaa aiheuttavat myös eettiset näkökohdat ja mahdollinen kilpajuoksun kasvattaminen.

Historiallisesti deterrence on ollut keskeinen käsite turvallisuustutkimuksessa, erityisesti kylmän sodan ajan suurvaltojen välisessä vakaudessa. Teoreettisesti se liittyy peliteoriaan, signaalointiin ja strategiseen suunnitteluun, ja se on edelleen keskeinen osa ydin-, konventionaalista sekä kyberdeterrenceä.