Desaturaatiosta

Desaturaatiosta on termi, jota käytetään kuvaamaan veren hapen sidoksellisen hemoglobiinin osuuden alenemista, eli hapensaturaation laskua. Yleisesti puhutaan hapen kulutuksesta veressä ja SpO2-arvosta, joka kertoo, kuinka suuri osa hemoglobiinista on sitonut happea. Normaali SpO2 aikuisella on noin 95–100 prosenttia, mutta määrä voi vaihdella yksilöllisesti, korkeuden ja keuhkojen toiminnan mukaan.

Desaturaation mittaaminen tapahtuu yleisesti pulssioximetrialla, joka antaa SpO2-arvon prosentteina. Tarvittaessa käytetään myös arteriaalista verenkaasun mittausta (ABG) hapenkuljetuksen ja veren happitasapainon arvioimiseksi. Usein desaturaation tulkitaan, kun SpO2 laskee alle noin 92 prosenttiin; joissakin tilanteissa alle 90 prosenttia katsotaan kriittiseksi.

Syyt desaturaation kehittymiselle ovat moninaisia ja liittyvät sekä keuhkojen että verenkierron toimintaan. Tärkeimmät syyt ovat ilma- ja hengitystieinfektiot (esim. pneumonia, COPD, astma), keuhkoembolia, keuhkolaajentuma, ilmatiehyiden ahtautuminen, sekä ventilaation–perfuusio-mikroshikojen häiriöt. Myös altistuminen korkealle ilmanpaineelle, uniapnea ja sydämen vajaatoiminta voivat aiheuttaa hapen saturaatioon laskua. Harvinaisemmissa tapauksissa desaturaation taustalla on anemia tai kantajahapen häiriöt.

Hoito räätälöidään syyn mukaan. Yleisimmin käytetään lisähappea ja tarvittaessa kehittyneempiä hengitystukihoitoja (esim. maski- tai nenäliuskohoito, high-flow-hengitys, koneellinen ventilaatio). Seurantaa tehdään SpO2:n, kliinisen tilan ja veren kaasujen avulla, jotta hapetuksen ja kudosten hapensaannin tilanne voidaan arvioida ja hoito ajustar. Pitkäaikainen desaturaation hallinta voi vaatia hoitoa taustalla oleviin sairauksiin.