Dekolonisaatio

Dekolonisaatio on poliittinen, taloudellinen ja kulttuurinen prosessi, jossa siirtomaa-ajan hallinto purkautuu ja siirtomaat saavuttavat itsenäisyyden sekä oikeuden määrittää omat kehitys- ja kansainväliset suhteensa.

Historian merkittävä aalto sijoittuu 1940-luvulta 1960-luvulle, jolloin nationalistiset liikkeet, muuttuneet kansainväliset olosuhteet ja YK:n tasa-arvoa ja itsemääräämistä tukeva politiikka vauhdittivat siirtomaa-alueiden itsenäistymistä. YK:n vuonna 1960 hyväksymä julistus itsenäisyyden myöntämisestä siirtomaavaltojen alaisille alueille vahvisti oikeuden itsenäisyyteen. Esimerkkejä itsenäistymisestä ovat Intian itsenäisyys vuonna 1947, Ghana vuonna 1957 sekä Algerian itsenäistyminen vuonna 1962; lukuisa joukko afrikkalaisia ja aasialaisia maita saavutti itsenäisyyden 1950–1970-luvuilla.

Dekolonisaatio ei ole pelkästään poliittista vapauttamista vaan myös taloudellisten ja kulttuuristen suhteiden uudelleenjärjestelyä. Se toi mukanaan riippuvuussuhteiden ja rakenteiden muuttamisen sekä haasteita kuten taloudellisia vaikeuksia, yhteiskunnallista uudelleenjärjestelyä ja identiteetin rakentamista. Nykyään keskusteluissa korostuvat dekolonisaation monitasoiset ulottuvuudet: koulutuksen ja tutkimuksen kriittinen tarkastelu, muistikulttuurin ja museoiden selontekojen uudistaminen sekä kulttuuriomaisuuden palautukset ja vastavuoroinen kansainvälinen vuorovaikutus. Keskusteluissa käytetään usein käsitteitä dekolonialismi ja neokolonialismi, jotka kuvaavat edelleen todellisia rakenteellisia vaikutuksia sekä valtioiden välisiä epätasapainoja.