Beetablokkaajat

Beetablokkaajat (beta-adrenergisen reseptorin salpaajat) ovat lääkeaineryhmä, joka estää beta-adrenergisten reseptorien vaikutukset. Ne vähentävät sydämen syketaajuutta, kontraktiokykyä ja johtumisnopeutta sekä voivat vähentää munuaisten reniinieritystä, jolloin verenpaine ja sydämen työmäärä alenevat.

Beetablokkaajat jaetaan selektiivisyyden mukaan. Beta-1-selektiiviset salpaajat, kuten metoprololi, atenololi, bisoprololi ja nebivololi, vaikuttavat pääosin sydämeen. Non-selektiviiset salpaajat, kuten propranololi ja nadololi, vaikuttavat sekä sydämeen että keuhkoihin. Lisäksi on vasodilatoivia beetablokkaajia, kuten karvediloli ja labetaloli, sekä joillakin yhdisteillä ISA-aktiivisuus, mikä voi muuttaa vaikutusta rytmihäiriöiden hoidossa.

Käyttökohteita ovat verenpaineen hoito, angina pectoris, useat rytmihäiriöt (erityisesti supraventrikulaarinen takykardia) sekä joidenkin sydämen vajaatoimintojen oireiden hallinta. Lisäksi beetablokkaajia käytetään migreenin profylaksiaan sekä joidenkin kilpirauhasen tilojen sympaattisen ylitoiminnan lievittämiseen.

Vasta-aiheet ja varotoimet: vakava bradykardia, AV-esto, dekompensoitunut sydämen vajaatoiminta, astma tai vaikea COPD (erityisesti ei-selektivien beeta-salpaajien kohdalla), hypotensio sekä merkittävä Raynaud’n oire. Äkillinen lopettaminen voi aiheuttaa rytmihäiriöiden tai anginan pahenemisen; lopettaminen on tehtävä vähitellen lääkärin ohjeiden mukaan. Beetablokkaajat voivat myös peittää hypoglykemian oireita.

Haittavaikutuksia voivat olla väsymys, bradykardia, huimaus, hypotensio, kylmät raajat sekä seksuaalisen toiminnan häiriöt. Historia: beetablokkaajat kehitettiin 1960-luvulla; niiden kehitys mullisti anginan ja rytmihäiriöiden hoidon. Nykyään käytössä on useita selektiivisiä ja vasodilatoivia yhdisteitä.