Asentohuimaus

Asentohuimaus on sisäkorvan toimintaan liittyvä huimauksen muoto, jossa lyhyet kiertohuimauskohtaukset laukaistuvat pään asennon muutoksista suhteessa gravitaatioon. Se on yleinen syy päänsäätöön liittyvään huimaukseen ja vaikuttaa erityisesti ikääntyneisiin aikuisiin. Patogeneesissä otoliittikiteet vapautuvat otoliittielimistä ja liukuvat semicirkulaarisiin kanaviin, useimmiten posterioriseen kanavaan. Tämän ilmiön katsotaan olevan kanaliksen eli canalith-tyyppinen, mutta myös kiinnittyminen cupuloolitien tasolle (cupulolithiasis) on kuvattu mahdollisena mekanismina.

Oireet ovat tyypillisesti lyhyitä, muutamasta sekunnista pariin-kolmeen minuuttiin, ja ne ilmaantuvat pään asennon vaihtuessa: esimerkiksi makuulle meno, käänteet sivulle tai katseen nosto silmiin nähden. Sisäkorvan toiminnan häiriön vuoksi potilas voi tuntea pyörrystä, tasapainon menettämistä ja pahoinvointia. Oireisiin ei yleensä liity kuulo-/korvaoireita, ja kiertohuimaus voi esiintyä kolikoiden vaihteluista riippuen.

Diagnoosi perustuu kliinisiin tutkimuksiin, joista tärkein on Dix-Hallpiken tarkistus, jolla voidaan laukaista ja todeta kiertohuimaus sekä havaita siihen liittyvä nystagmus. Diagnoos voidaan tukea videonäkö- tai vestibulaarisen tutkimuksen avulla. Muita erottelututkimuksia tai kuvantamista käytetään, jos epäillään muuta sairautta.

Hoito keskittyy otoliittikiteiden liikuttamiseen takaisin paikoilleen. Yleisimmät menetelmät ovat Epleyn, Semontin tai Brandt-Daroffin manööverit. Therapie voi vaatia useampia hoitokertoja ja palautuminen on useimmiten hyvä. Joissakin tapauksissa suositellaan kotona tehtäviä harjoitteita sekä vestibulaarista kuntoutusta. Lääkkeet eivät yleensä vaikuta pitkäaikaisesti, vaan niitä käytetään oireiden lievittämiseen tilanteissa, joissa pahoinvointi on voimakasta.

Prognoosi on yleisesti hyvä. Useimmat potilaat kokevat merkittävää tai täydellistä paranemista hoitomallien avulla, mutta uusintatapaukset voivat ilmetä ajan kuluessa.