Artikulaatiot

Artikulaatiot ovat puheäänteiden tuotantoon liittyviä liikkeitä ja asentoja, joiden avulla äänteet muodostuvat. Artikulaatioihin vaikuttavat hengitysilmavirran suunta sekä puhe-elimistön rakenteiden, kuten huulten, hampaiden, kitalakin ja kielen, asento ja liikkeet. Niitä tutkitaan etenkin artikulatorisessa fonetiikassa ja kielitieteessä.

Paikan ja tavan mukaan artikulaatiot voidaan luokitella. Paikan mukaan yleisiä luokkia ovat labiaalinen (huulet), dentaalinen tai dentalinen (hammasten läheisyydessä), alveolaarinen (alveolaarien kohdalla), palataalinen (kitalaki), velaarinen (pehmeä kitalaki) sekä glottaalinen (kurkku). Tavan mukaan konsonantit jaotellaan plosiivisiin (täydellinen sulkeutuminen), frikatiivisiin (kitkainen ilmavirtauksen läpikulku), affrikatiiveihin, nasaleihin, approximantteihin sekä trill- ja lateraalielementteihin. Sointi erottelee äänteet soinnillisiin ja soinnittomiin.

Koartikulaatio tarkoittaa sitä, miten saman äänteen artikulaatio muuttuu seuraavien äänteiden kontekstissa. Allofonit ovat saman äänteen variantteja, jotka riippuvat ympäröivästä äänteistöstä.

Tutkimusmenetelmät:

- Palatografia, ultraäänikuvaus sekä elektromagneettinen artikulaatiografia (EMA) ja magneto- tai MRI-pohjaiset kuvantamismenetelmät antavat tietoa kielen ja muiden artikulaattorien asennoista reaaliajassa.

Sovellukset:

- Artikulaation tuntemus tukee kielten oppimista, puhe- ja kielellisten häiriöiden kuntoutusta sekä kehittyneitä puheentunnistus- ja tekstin puheeksi -järjestelmiä.