äänteistöstä

Äänteistö on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan kielen käytössä olevien äänteiden (fonemien) kokonaisuutta. Se kattaa konsonantit ja vokaalit sekä niiden välillä syntyvät kontrastit, joiden avulla merkit eri sanoja voidaan erottaa toisistaan. Toisin sanoen äänteistö sisältää äänteet, joiden ero toisistaan muuttaa sanan merkityksen. Epäkontrastisia ääniä voivat esiintyä allofoneina, eikä niitä pidetä erikseen kuuluvina äänteisiin.

Äänteistö määritellään äänteiden kontrastien perusteella: jos kahden äänteen vaihtaminen viittaa eri merkitykseen sanassa, ne kuuluvat samaan äänteistöön. Lähestymistapa käyttää usein minimal pair -analyysia ja kontekstisidonnaisia vaihteluja. Äänteistöä kuvaillaan usein IPA-symbolien avulla, ja se voidaan esittää erikseen konsonanttien ja vokaalien osalta sekä kokonaisuutena.

Äänteistö on kieleittäin muuttuva: se voi laajentua tai supistua, kun kieli saa lainasanoja tai kun kontaktissa toisiin kieliin tapahtuu äänteellisiä muutoksia. Samalla murteet voivat erota toisistaan äänteistön koostumuksessa. Myös kirjoitusjärjestelmät voivat vaikuttaa käsitykseen äänteistöstä, mutta äänteistö kuvaa kuitenkin puhutun kielen merkityksen erottamisen perusasioita.

Käytännössä äänteistön kuvaaminen on keskeistä kielen kuvaamisessa, kielten tutkimuksessa ja kielenopetuksessa. Se auttaa ymmärtämään, miten sanojen merkitykset muodostuvat ja miten äänteet voivat muuttua ajan kuluessa.