Artikulaatiohäiriöiden

Artikulaatiohäiriö viittaa vaikeuteen tuottaa puheen äänteitä tarkasti ja johdonmukaisesti. Tämä voi ilmetä yksittäisten äänteiden, äänneyhdistelmien tai jopa sanojen vääristyneenä tuottamisena. Häiriöt voivat liittyä esimerkiksi s-äänteen lausumiseen (sigmatismi), r-äänteen tuottamiseen (ro-tisismi) tai muiden konsonanttien ja vokaalien virheelliseen muodostamiseen. Artikulaatiohäiriöt eivät johdu kuulo- tai äänihuuliongelmista, vaan ne liittyvät puheen tuottamiseen tarvittavien lihasten tai hermojen toimintahäiriöihin tai puheen motoristen taitojen puutteelliseen kehitykseen.

Häiriöitä voidaan luokitella sen mukaan, minkä tyyppisiä virheitä esiintyy. Yleisiä virhetyyppejä ovat korvaaminen (yksi äänne korvataan toisella), poisjättäminen (äänne jätetään pois sanasta), vääristäminen (äänne tuotetaan epäselvästi) ja lisäys (tarpeeton äänne lisätään). Artikulaatiohäiriöiden syyt voivat vaihdella. Joskus taustalla voi olla pieniä poikkeamia suun rakenteissa, kuten purennassa tai kielen koossa, tai hermoston kehityksellisiä syitä. Usein tarkkaa syytä ei kuitenkaan löydy.

Artikulaatiohäiriöitä diagnosoidaan puheterapeutin suorittamien tutkimusten perusteella. Diagnoosi perustuu puheen arviointiin ja yksittäisten äänteiden tuottamisen tarkkuuden kartoittamiseen. Hoidossa keskeistä on puheterapia, jonka tavoitteena on opettaa lapselle tai aikuiselle oikeat suun ja kielen liikkeet sekä ilmavirran hallinta äänteiden tuottamiseksi. Terapia on yksilöllistä ja etenee lapsen tai aikuisen edistymisen mukaan. Vaikeusaste voi vaihdella lievästä merkittävään, ja se voi vaikuttaa puheen ymmärrettävyyteen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Varhainen tunnistaminen ja asianmukainen kuntoutus ovat tärkeitä puheen kehityksen tukemiseksi.