Apokryfiset

Apokryfiset ovat kirjoituksia, jotka eivät ole osa kunkin kirkon virallista Raamatun canon-tekstiä. Käsite vaihtelee kontekstin mukaan: joissakin yhteyksissä apokryfisiin luokitellaan sekä pseudepigrafiset että deuterokanooniset teokset, kun taas toisissa nämä kirjoitukset voivat olla erikseen, mutta ei kuulu yhteisesti hyväksytyn canonin ulkopuolelle.

Kontekstin mukaan apokryfiset tekstit voivat liittyä sekä Vanhaankristilliseen että Uuteen testamenttiin. Niiden asema sekä kanonien että liturgian suhteen on vaihdellut ajan ja kirkkokunnan mukaan. Esimerkiksi katolisessa ja ortodoksisessa traditiossa osa apokryfisista kirjoista kuuluu deuterokanooniin ja on hyväksyttyinä kirjallisuuksina osana liturgista perinnettä, kun taas protestanttisessa kristikunnassa ne yleensä regarded as apocrypha eikä kuulu ت canoniksi.

Sisältö ja kehitys: Apokryfiset kirjoitukset ovat syntyneet antiikin ajoilta keskiajalle ja ne kattavat sekä tarinallisia että viisauksiin, hengellisiin ja liturgisiin tarkoituksiin suunnattuja kertomuksia. Alkuperäiset käsikirjoitukset ovat usein kreikkaa, hepreaa, aramea, syriaa, koptilaisia tai latinankielisiä.

Esimerkkejä: Vanhan testamentin apokryfisiin kirjoihin viitataan usein Tobit, Judit, Esterin lisäykset, Viisauden kirja, Saarnaaja (Sirak) ja Baruk sekä 1–2 Makkabealaiset. Uuden testamentin apokryfiset tekstit sisältävät mm. Tuomasin evankeliumin, Mariaeus, Judas-evankeliumin, Infantiusgospelin sekä muita varhaisen kristillisen kirjallisuuden teoksia. Näitä tekstejä käytetään historiallisina ja kirjallisuushistoriallisina lähteinä, mutta niitä ei yleisesti hyväksytä Raamatun kanoniksi.

Merkitys: Apokryfiset kirjoitukset antavat arvokkaita näkökulmia varhaisen yhteisön teologiaan, liturgiaan ja kulttuurivaikutteisiin, sekä osoittavat raamatullisen tradition moninaisuuden.