deuterokanooniset

Deuterokanooniset kirjat ovat vanhan testamentin kirjoja, joita katolinen ja monet ortodoksiset kirkkokunnat pitävät pyhinä kirjoituksina, mutta joita juutalaisessa ja useimmissa protestanttisissa canoneissa ei hyväksytä osaksi kirjoitettua raamattua. Termi tarkoittaa "toista kanonia" (latinan deuterocanonici), vastakohtana protokanonille.

Yleisimmin katolisessa ja monissa ortodoksisissa canoneissa luetellaan Tobit, Judith, Viisauden kirja, Sira (Ecclesiasticus) sekä Baruk ja Jeremiain kirjeen osa. Lisäksi mukaan otetaan 1 Makkabealaisten ja 2 Makkabealaisten kirjat sekä Esterin kirjan lisäykset ja Danielin lisäykset (Susanna, Bel and the Dragon sekä Azariahin rukous ja kolmen pyhän laulu). Näitä kirjoja käytetään sekä opetuksellisesti että liturgisesti joissakin kirkkokunnissa.

Historiallisesti näiden kirjojen asema on ollut kiistanalainen. Varhaiset kirkolliskokoukset, kuten Rooman synodi (noin 382), sekä Hippon ja Kartagon synodit, ottivat ne osaksi vanhaa testamenttia katolisessa perinteessä. Katolinen kirkko vahvisti deuterokanonin lopullisen listan Trentissä vuonna 1546. Ortodoksiset kirkot suhtautuvat niihin myönteisesti, mutta lista voi hieman vaihdella. Protestanttinen traditio nimeää ne yleensä apokryfikirjoiksi eikä pidä nekanonisesti Luomisessa.

Nykyään deuterokanooniset esiintyvät monissa käännöksissä erillisinä apokryfikirjoina tai osana vanhaa testamenttia. Katolisessa Raamatussa ne ovat merkittynä deuterokanonisiksi; ortodoksiset raamatut voivat sisällyttää niitä vanhaan testamenttiin. Protestanttisissa Bibleissa ne sijoitetaan usein erilliseen Apokryfikirjojen osioon.