Antihistamiinilääkkeitä

Antihistamiinilääkkeet ovat lääkkeitä, jotka estävät histamiinin vaikutuksia elimistössä. Ne toimivat H1-histamiinireseptorien antagonisteina tai inverse agonisteina, ja ne lievittävät allergisiin reaktioihin liittyviä oireita sekä kutinaa.

Käyttökohteita ovat yleisimmin allerginen nuha, siitepölyallergia sekä muu allerginen rinokonjunktiviitti, nokkosihottuma (urtikaria) ja ihon kutina. Joitakin antihistamiineja käytetään myös pahoinvoinnin ja liikkeisiin liittyvän pahoinvoinnin ehkäisyyn tai hoitoon, sekä vähentämään ahdistuneisuuden ja unettomuuden aiheuttamaa oireilua joissakin tilanteissa. Lääkkeet voivat täydentää muita allergialääkkeitä, kuten nenätippoja tai astman hoitoa, mutta niitä ei yleisesti pidä ensisijaisena hoitona anafylaksian kaltaisissa hätätilanteissa.

Toimintamekanismin lisäksi antihistamiinit jaetaan usein kahteen pääryhmään: ensimmäisen sukupolven ja toisen sukupolven lääkkeet. Ensimmäisen sukupolven antihistamiinilääkkeet, kuten difenhydramiini, kloorifenamiini ja prometatsiini, vaikuttavat sekä keskusherdoiseen että perifeeriseen histamiinireseptoriin ja aiheuttavat usein uneliaisuutta sekä antikolinergisiä sivuvaikutuksia. Toisen sukupolven lääkkeet, kuten cetiritsiini, loratadiini, fexofenadiini ja desloratadiini, ovat vähemmän sedatiivisia ja niillä on pienempi riski antikolinergisille vaikutuksille, mikä tekee niistä usein ensisijaisia pitkäaikaishoitoja.

Muodoiltaan antihistamiinilääkkeet ovat suun kautta otettavia tabletteja tai siirappeja, ja niitä on saatavilla myös nenäsumutteina tai silmätippoina. Annostus sekä hoitojakso riippuvat oireista, potilaan iästä ja valitusta valmisteesta. Yhteisvaikutukset liittyvät pääasiassa alkoholin käyttöön ja joidenkin lääkkeiden metaboliaan; greippimehu voi vaikuttaa joidenkin aineiden imeytymiseen. Raskauden ja imetyksen aikana sekä vanhusten kohdalla käyttö vaatii lääkärin harkintaa.