Adapterproteiinien

Adapteroproteiinien ovat proteiiniryhmä solussa, jotka toimii vuorovaikutusten välittäjinä ja signaalikompleksien kokoajina ilman omaa merkittävää katalyysistä toimintaa. Ne kokoavat ja ohjaavat muita proteiineja lähekkäin, jolloin signaalit voivat etenemään nopeasti ja tarkasti. Adapterproteiinien toiminta perustuu niiden moduulirakenteisiin, kuten SH2-, SH3-, PDZ- tai PH-domääneihin, jotka tunnistavat fosfoTyrosine-, Proline-rich- tai lipidimotivaaleja sekä muita proteiineja.

Ominaisuudet ja toiminta. Adapterit toimivat sekä signaalin käynnistämisessä että sen säätelyssä. Niillä on usein useita vuorovaikutusdiagnia, joiden avulla ne kytkevät yhteen reseptoreita, signaalivirtsoja ja effektejä suorittavia entsyymejä. Niiden rooli on määritellä signaalin spesifisyyttä, voimakkuutta ja aikajännettä sekä paikantaa signaalin oikeaan solun osaan.

Esimerkkejä. Grb2 on esimerkki signaalikuviin osallistuvasta adaptorista, joka liittää kasvutekijäreseptorin Ras-kaskadiin lähentämällä SOS-entsyymiä. MyD88 toimii immuunireaktiossa TLR-/IL-1-signaalin adapterina. 14-3-3 -proteiinit toimivat yleisinä adaptoreina sitomalla fosfoSer/Thr-sejoja ja muokkaamalla proteiineja lokalisaation lisäksi toimintoja. Vesikkeliliikenteessä adapteriproteiinit muodostavat AP-1, AP-2, AP-3 ja AP-4 -komplekseja, jotka valitsevat kantajoproteiineja ja auttavat klatriinin rekrytoinnissa; AP-2 on keskeinen endosytoosissa, AP-3 osallistuu lysosomialtistukseen, ja mutaatiot voivat liittyä Hermansky–Pudlak -oireyhtymään.

Sääntely ja merkitys. Adapterproteiinien vuorovaikutukset voivat muuttua fosforylaation, ubiquitylaation tai lipidien sitoutumisen kautta, mikä mahdollistaa dynaamisen tilanmuutoksen ja signaalirakenteiden vaihtumisen. Ne ovat evoluutiossa säilyviä ja monimuotoisia, ja niiden toimintahäiriöt voivat vaikuttaa lukemattomiin käsitteisiin, kuten kasvu, immuunireaktio ja solujen liiketoiminta.