ääniyksikkö

Ääniyksikkö on kielitieteellinen käsite, jolla tarkoitetaan äänijärjestelmän perusyksikköä, joka erottaa sanojen merkityksiä. Usein puhutaan foneemista: ääniyksikön abstraktina, merkityksen erottelevana tasona, jonka toteuttavat äänteet voivat vaihdella kielen kontekstin mukaan. Äänteet (phones) ovat konkreettisia äänteellisia ilmentymiä, joita puhuttava kieli tuottaa. Yleisessä käytössä äänneyksikkö kuvaa sitä, mikä äänne erottelee sanojen merkityksiä, kun taas äännet ovat kielessä havaittavia äänteellisiä toteutumia.

Ääniyksikkö voi ilmetä eri tavoin eri sanoissa ja eri kielissä. Foneemi voi esiintyä useina allofoneina, eli saman äänneyksikön erilaisina toteutumisina kontekstin mukaan. Esimerkiksi englannin /t/ voi olla painokuvauksessa aspirated [t] sanan alkuun ja unaspirated [t] muiden yhdistelmien yhteydessä; nämä allofoniset toteutumat eivät erota merkitystä.

Kielitieteessä äänneyksiköt erottavat merkityksiä minimipareissa. Esimerkiksi sanojen pat ja bat välillä erottava äännen on /p/ vs /b/, jolloin kyseessä on kahden eri foneemin ero. Eri kielissä saman äänneyksikön toteutukset voivat poiketa toisistaan; siksi äänneyksikön tarkka määritelmä ja luokittelu vaihtelevat kielestä toiseen.

Käyttö ja merkitys: äänneyksikkö on keskeinen käsite puhe- ja kielitieteessä, puhuttaessa fonologiasta, kielenoppimisesta, sanakirjoista sekä puheentunnistuksesta ja puhesynteesistä. Se auttaa ymmärtämään, miten kieli erottelee merkityksiä ja miten äänteiden vaihtelu vaikuttaa kielen rakenteeseen.