äänimaisemaa

Äänimaisema tarkoittaa paikan akustista ilmiasua – kaikkien siellä kuuluvien äänien kokonaisuutta. Se koostuu luonnon äänistä (lintujen laulu, tuulen suhina, vesihäly), ihmis- ja konetyön äänistä (liikenne, rakennusääni, julkiset puhelut) sekä kulttuurillisista äänistä (musiikki, puhe). Äänimaisema syntyy ajan ja paikan mukaan ja muuntuu ihmisen toiminnan sekä ympäristön muutosten mukaan. Tämän vuoksi äänimaisemaa tarkastellaan sekä kuulokokemuksena että kulttuurisena ilmiönä, jossa miellyttävyys, vaihtelu ja konteksti voivat vaikuttaa asuin- tai työympäristön hyvinvointiin.

Historian ja teorian valossa käsite juontaa juurensa englanninkielisestä soundscape-käsitteestä, jonka kehitti 1960–1970-luvulla R. Murray Schafer. Suomeksi termi vakiintui äänimaisemahahmotteluun 1990-luvulla. Tutkimus ja käytäntö ovat kehittyneet sekä akustisen ympäristön tutkimukseksi että kaupunkien ja luonnonympäristöjen suunnittelun välineeksi.

Sovelluksissa äänimaisemaa tutkitaan ja ohjataan kenttätyömenetelmillä kuten äänikävelyillä, kenttääänityksillä ja äänimaisemakartoituksilla. Arviointikriteerejä voivat olla miellyttävyys, rauhallisuus, monipuolisuus sekä luonnon äänien määrä. Alueiden suunnittelussa ja suojelussa tavoitteena on tasapainottaa luonnon- ja ihmismielen kannalta myönteisiä ääniä sekä pienentää häiritsevää melua. Näin äänimaisemasta voidaan rakentaa sekä tutkimusta että käytännön päätöksentekoa, joka tukee ympäristön elinvoimaa ja asukkaiden hyvinvointia.