äänenkorkeudessa

Äänenkorkeus viittaa musiikissa ja puheessa sävelen tai äänen suhteelliseen korkeuteen. Se on yksi musiikin perustekijöistä yhdessä rytmin, dynamiikan ja soinnin kanssa. Äänenkorkeus määräytyy ensisijaisesti äänen värähtelytaajuuden perusteella. Mitä korkeampi taajuus, sitä korkeampi ääni. Taajuus mitataan hertseinä (Hz).

Äänenkorkeus on subjektiivinen kokemus, jota ihmisaivot tulkitsevat. Vaikka taajuus on fysikaalinen ominaisuus, ihmiset kokevat sen eri tavoin riippuen esimerkiksi iästä ja kuulokyvystä. Musiikissa äänenkorkeuksia merkitään nuottikirjoituksessa viivaston päälle eri nuoteilla, joilla on omat nimityksensä ja korkeutensa. Esimerkiksi C-sävel on matalampi kuin G-sävel samalla oktaavilla.

Äänenkorkeus voi myös viitata siihen, kuinka korkeana tai matalana ääntä koetaan suhteessa muihin ääniin. Puheessa äänenkorkeudella on merkitystä tunteiden ja painotusten ilmaisemisessa. Esimerkiksi kysyvä intonaatio nostaa äänenkorkeutta lauseen lopussa. Eri kielissä äänenkorkeudella voi olla myös merkitystä sanojen merkityksen erottamisessa, kuten tonaalisissa kielissä.