äänenkorkeudella

Äänenkorkeus viittaa musiikissa ja puheessa sävelen tai äänen kuultuun korkeuteen. Se on yksi äänen perustavanlaatuisista ominaisuuksista yhdessä äänenvoimakkuuden, soinnin ja keston kanssa. Äänenkorkeus määräytyy ensisijaisesti ääniaallon taajuuden perusteella, joka mitataan hertseinä (Hz). Korkeampi taajuus vastaa korkeampaa äänenkorkeutta ja matalampi taajuus matalampaa äänenkorkeutta.

Ihmisen kuuloalue on noin 20 Hz:stä 20 000 Hz:iin, mutta käytännössä musiikissa ja puheessa esiintyvät äänenkorkeudet ovat huomattavasti kapeammalla alueella. Musiikissa äänenkorkeutta käytetään sävelten ja melodioiden muodostamiseen. Eri sävelkorkeudet muodostavat asteikkoja ja intervalleja, jotka ovat musiikin perusta. Nuottikirjoituksessa äänenkorkeus esitetään nuottiviivastolla, jossa nuotin paikka määrää sen sävelkorkeuden.

Puheessa äänenkorkeuden vaihtelu, eli intonaatio, on ratkaisevan tärkeää merkityksen ja tunnetilan välittämisessä. Esimerkiksi kysymykset ja väittämät erotetaan usein intonaation avulla. Miehillä ja naisilla on tyypillisesti erilainen keskimääräinen äänenkorkeus, mikä johtuu eroista äänihuulten paksuudessa ja pituudessa. Äänenkorkeutta voidaan muuttaa tarkoituksellisesti esimerkiksi laulamalla tai puhumalla eri tavalla.