värvipimedust

Väripimedus, yleisesti tunnettu myös värisokeutena, tarkoittaa tilaa, jossa yksilön kyky erottaa värejä on heikompi tai epävarmempi kuin normaalisti. Yleisimmin ilmenevä muoto on puna-kelta- tai puna-vihreän värien erottamisen vaikeus, mutta esiintyy myös harvinaisempia sinivihreän tai kokonaisvärin näköä koskevia poikkeamia. Väriä voi nähdä, mutta erot voivat olla epäselviä tai helposti väärin tulkittavissa. Väripimeduuden taustalla on usein geneettisiä tekijöitä, mutta siihen voivat vaikuttaa myös silmäsairaudet, aivovammat tai joidenkin lääkkeiden sivuvaikutukset.

Tyypit ja etiologia

Väripimedyksen yleisimmät muodot ovat punavihreä-alueen häiriöt: protanopia ja deuteranopia sekä niiden lievemät muodot protanomaly ja deuteranomaly. Sinivihreän erottelun ongelmia ovat harvinaisemmat tritanopia ja tritanomaly. Synnynnäinen väripimedus johtuu yleensä X-kromosomissa olevista geeneistä, minkä vuoksi miehillä esiintyvyys on suurempi kuin naisilla. Värimuutokset voivat lisäksi syntyä iän myötä, silmäsairauksista, silmävammoista tai joidenkin lääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä.

Diagnosointi ja hallinta

Diagnoosi perustuu väriä testaaviin tutkimuksiin, kuten Ishiharan testisarjoihin sekä tarkempiin väripeilauksiin (esim. Farnsworth-Munsell 100 Hue). Hoitoja ei yleisesti ole varsinaista parantavaa, mutta ihmiset voivat oppia kompensoimaan rajoitusta käyttämällä muita visuaalisia vihjeitä, kontrasteja ja rakenteellisia keinoja. Joillakin on käytössä värisuodattavat lasit tai kontaktit, joiden tiedot vaihtelevat yksilöllisesti.

Vaikutukset arkeen ja yhteiskuntaan

Väripimedus voi vaikuttaa päivittäisiin valintoihin, opetukseen, ammattiin sekä liikenneturvallisuuteen. Esimerkiksi liikennevaloja ja värikoodattuja järjestelmiä suunniteltaessa tärkeää on tukeutua lisäksi muotoon, kontrastiin ja symboleihin. Taiteessa, suunnittelussa ja ohjelmistokehityksessä käytetään usein saavutettavuusstandardeja, jotka huomioivat värin erottelun lisäksi yleisiä visuaalisia keinoja.

Historia

Väripimedyksen käsite ja tutkimus kehittyivät 1800- ja 1900-luvuilla. John Daltonin raportit värisokeudesta olivat varhaisia tunnettuja esimerkkejä. Nykyinen tutkimus keskittyy sekä geneettisiin mekanismeihin että keinoihin parantaa arjen elämää ja työelämän saavutettavuutta.