viruslääkkeitä

Viruslääkkeet, eli antiviraaliset lääkkeet, ovat lääkkeitä, joilla pyritään estämään virusten replikaatiota tai tarttumista soluihin. Ne eivät ole antibiootteja, eivätkä ne yhteisesti paranna kaikkia virustartuntoja. Useimmat antiviraaliset aineet ovat virusspesifisiä ja tehoavat vain tiettyihin viruksiin.

Toimintaperiaatteiltaan viruslääkkeet voivat estää viruksen kiinnittymisen ja soluun pääsyn, estää replikaation tarvitsemiensa entsyymien toimintaa tai tukea immuunijärjestelmän torjuntaa. Yleisimmät luokat ovat nukleosidi-/nukleotidianalogit, neuraminidaasin estäjät sekä proteaasin-, integraasin- ja muiden virusten replikaatiota haittaavien entsyymien estäjät. Joidenkin infektioiden hoitoon käytetään myös erillisiä enterointi- tai pääsynestolääkkeitä sekä biologisia hoitomuotoja kuten monoclonal‑molekyylejä.

Esimerkkejä antiviraalisista lääkkeistä ovat atsikloviiri herpesinfektioissa, oseltamiviiri ja zanamiviiri influenssassa, remdesiviiri SARS-CoV-2:n ja muiden virusten tartunnoissa sekä sofosbuviiri Hepatiitti C:n hoidossa. HIV-hoidossa käytetään useita eri luokkia, kuten NRTI- ja NNRTI-lääkkeitä sekä proteaasin- ja integraasin estäjiä, yhdistelmähoidoissa.

Käyttö ja rajoitteet: useimmat antiviraaliset lääkkeet määrätään reseptillä. Teho on suurimmillaan, kun hoito aloitetaan varhain infektion alkuvaiheessa. Resistenssi on merkittävä haaste, ja virusten muuntelun vuoksi lääkevalinnat ja hoitostrategiat voivat muuttua. Haittavaikutukset ja yhteisvaikutukset muiden lääkkeiden kanssa vaihtelevat valmisteittain, ja munuaisten tai maksan toiminta on usein seurannassa.

Tulevaisuudessa kehitetään yhä laajempia spektrivirusta vastaan toimivia lääkkeitä, pitkäaikaisia annostuksia sekä parempaa resistenssiseurantaa optimaalisen hoitomyksen varmistamiseksi.