videokonferenssin

Videokonferenssin tarkoituksena on reaaliaikainen ään- ja videoyhteyden välityksellä tapahtuva etäkokous, jossa osallistujat ovat maantieteellisesti erillään mutta voivat kommunikoida ja jakaa sisältöä. Yleisimpiä ominaisuuksia ovat videokuva, ääni, tekstiviestit ja näytön jakaminen; useimmat sovellukset tukevat tallennusta ja pilvipohjaista arkistointia.

Historian taustalla ovat 1990-luvun videoneuvotteluprotokollat kuten H.323 ja SIP. Nykyään laitteistot ovat yleisesti käyttökelpoisia useilla alustoilla: tietokoneet, älypuhelimet ja tabletit. Pilvipohjaiset palvelut sekä WebRTC-pohjaiset ratkaisut mahdollistavat osallistumisen suoraan selaimessa ilman erillistä ohjelmistoa; järjestelmät voivat toimia pienistä kahden osallistujan palaverista suuriin ryhmiin.

Käyttökohteita ovat liiketoiminta, etäopetus, terveydenhuolto ja julkinen hallinto. Ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa näytön jakaminen, tekoäly- tai live-tekstitys, tallennus, chat-viestit sekä äänipuheenvuorojen hallinta. Turvallisuuslaitteet voivat tarjota käyttäjä- ja ryhmähallinnan, kirjautumisen sekä salauksen, mutta E2EE (end-to-end encryption) ei aina ole oletusarvo.

Teknisiin haasteisiin kuuluu riittävä tiedonsiirtonopeus sekä matala viive, jotta ääni ja kuva pysyvät synkronoituna. Häiriöt tai palomuurit voivat rajoittaa yhteyden laatua. Videokonferenssin käyttöönotto vaatii usein käytäntöjä, kuten verkon kapasiteetin hallintaa, tietoturvaa ja saavutettavuutta, jotta kaikille osallistujille voidaan tarjota sujuva kokous.