vesiviljely

Vesiviljely, eli aquakulttuuri, on vesieliöiden kasvatusta ja tuotantoa kontrolloiduissa vesistöissä tai rakennetuissa vedenkäsittelytiloissa. Sen tavoitteita ovat ruoan tuottaminen, kalakantojen lisääminen sekä restock- ja ekologiset toiminnot. Vesiviljely kattaa sekä makean veden että suolaisen veden oloissa tapahtuvan kasvatuksen ja käsittelee kaloja, äyriäisiä, nilviäisiä sekä levien ja muiden vesieliöiden tuotantoa.

Tuotantomuodot ovat monipuolisia. Yleisimmät ovat makean veden pondikulttuuri sekä tankkikulttuuri sisätiloissa. Avovesikasvatus toteutetaan katiska- ja verkkoaltaissa merialueilla, eli cage farming. Kierrätysveteen perustuvat kiertovesijärjestelmät (RAS) ovat yleistymässä sekä suljetuissa että avoimissa tuotantoympäristöissä. IMTA-järjestelmissä (Integrated Multi-Trophic Aquaculture) kasvatetaan useita lajeja samanaikaisesti toistensa ravinteita hyödyntäen.

Kaupallinen tuotanto kattaa erilaiset lajit. Ruokakaloina ovat muun muassa kirjolohi, atlantin lohi sekä siika; tilapia on suosittu lämpimissä hattuhteissa. Äyriäisiin kuuluvat katkarapu ja rapu, ja nilviäiset kuten simpukat sekä levät täydentävät tuotantoa monissa järjestelmissä. Vesiviljelylle ominaista on usein suurten määrien ruuansulatuksen ja kyvyn hallita vedenlaatua, lajien välisiä suhteita sekä ravinnonoptimointia.

Ympäristö- ja kestävyysnäkökohdat ovat keskeisiä. Mahdollisia vaikutuksia voivat olla ravinne- ja humuspäästöt, eläinten päästöt ja viljelyn aiheuttamat taudit. Kestävyyttä edistetään muun muassa kierrätettyä vettä käyttävillä järjestelmillä, paremmalla rehujen hyötysuhteella, IMTA-toteutuksilla sekä tehokkaalla biosecurityllä. Lisäksi lainsäädäntö ja ympäristövaikutusten arviot ohjaavat luvien myöntämistä sekä toiminnan seuranta- ja raportointivaatimuksia. Vesiviljelyllä on merkittävä rooli kansainvälisessä ruokaturvassa ja maaseudun elinvoimaisuudessa.