vesiputousmallin

Vesiputousmalli (engl. Waterfall model) on lineaarinen ohjelmistokehityksen kehitysmenetelmä, jossa projekti etenee selkeiden määritysten mukaan vaiheesta toiseen. Yleisimmät vaiheet ovat: vaatimusten määrittely, järjestelmän ja arkkitehtuurin suunnittelu, moduulien toteutus (ohjelmointi), integrointi ja testaus sekä käyttöönotto ja ylläpito. Mallin keskeinen piirre on, ettei vaiheita yleensä palauteta taaksepäin; kunkin vaiheen tulokset hyväksytään ennen seuraavan aloittamista.

Historian tausta: vesiputousmallin perusta liitetään usein 1970-luvulla julkaistuun Winston W. Royce’n artikkeliin, jossa hän kuvaa tämän lähestymistavan haasteita. Termi itsessään vakiintui myöhemmin kuvaamaan tätä lineaarista lähestymistapaa, vaikka alkuperäinen teksti ei pitäneet sitä ehdottomasti ehdottomana menetelmänä.

Hyödyt: projekti on selkeä ja hallittavissa, jaettuna konkreettisiin tuloksiin; budjetointi ja aikataulutus voivat olla helpompia, kun vaiheet ja tulokset on määritelty etukäteen. Sopii pienempiin ja hyvin määriteltyihin projekteihin, joissa vaatimukset ovat vakaita.

Rajoitteet: joustamattomuus muutoksille, riski että vaatimukset vanhenevat ennen loppuun saattamista; testaus tapahtuu usein vasta loppuvaiheessa, mikä lisää uudelleentoteutuksen tarvetta ja virheiden korjaamisen kustannuksia; ei hyvin sovi epävarmille tai epäymmärtyneille ympäristöille.

Käyttökohteet ja vaikutus: historiallisesti käytössä ohjelmistokehityksessä sekä muissa suunnitteluprojekteissa, joissa laajuus ja vaatimukset ovat selkeitä. Nykyään vesiputousmalli on usein korvattu tai täydennetty iteratiivisilla ja ketterillä malleilla; yleisesti mainittu variant on V-malli, jossa testausvastuut vastaavat kehitysvaiheita.