verkkojännitteen

Verkkojännite tarkoittaa sähköverkosta kuluttajille ja laitteille tarjottavaa jännitteitä, joita käytetään energian siirtämiseen ja laitteiden toimintaan. Se kuvaa yleensä jännitteen arvoa vaihe- ja neutraali- (tai maadoitus) johtimien välillä sekä taajuutta, jolla verkko toimii. Verkkojärjestelmät on suunniteltu pitämään sekä jännite että taajuus mahdollisimman vakaana kuluttajien kannalta.

Nimellisarvot vaihtelevat maanosittain. Euroopassa ja useissa muissa maissa yleinen nimellisarvo on 230 V RMS (vaihe–nolla), taajuus 50 Hz; kolmevaihejärjestelmässä line-to-line jännite on noin 400 V. Pohjoisessa Amerikassa yleinen yksivaiheinen nimellisarvo on noin 120 V RMS taajuudella 60 Hz. Joissakin maissa käytetään historiallisia poikkeuksia tai kausittaisia vaihteluita, mutta määritykset määritellään yleensä kansallisissa tai alueellisissa standardeissa.

Sallitut toleranssit ja standardit määrittävät, kuinka paljon jännite ja taajuus voivat poiketa nimellisarvosta käytännössä. Esimerkiksi useissa eurooppalaisissa verkoissa suurin sallittu poikkeama jännitteestä on noin ±10 % nimellisarvosta, ja taajuus on 50 Hz noin ±0,5 Hz. Näiden arvojen puitteissa verkon tuottamat jännite- ja taajuuspiikit sekä häiriöt pyritään minimoimaan. Kansainväliset standardit, kuten IEC- ja EN-merkinnät, sekä sähköverkon toiminnan määrittävät lait, ohjaavat mittauksia, laitteiden yhteensopivuutta ja turvallisuuskäytäntöjä.

Verkkojännite vaikuttaa suoraan kodin ja teollisuuden sähkölaitteiden toimintaan. Laitteet on suunniteltu toimimaan tietyllä jännitealueella, ja poikkeamat voivat heikentää suorituskykyä, lyhentää käyttöikää tai aiheuttaa vikaantumista. Poikkeamat voivat johtua kuormituksen vaihteluista, linjanpituudesta, propagaatiohäiriöistä tai muista verkon tilapäisistä tekijöistä. Siksi verkon jännitteen seuranta ja säätäminen ovat keskeisiä osa sähköverkon toimintaa.

---