verenpainetautiin

Verenpainetauti, usein kutsuttuna pitkäaikaiseksi verenpaineeksi, on tila, jossa verenpaine on jatkuvasti koholla. Siksi verenpaine mitataan useammalla mittauksella: systolinen paine on yleensä noin 140 mmHg tai diastolinen noin 90 mmHg tai korkeampi. Monilla ihmisillä korkea verenpaine ei aiheuta oireita, ja se havaitaan usein sattumalta terveydenhuollon mittauksissa. Pitkittäinen korkea verenpaine lisää sydän- ja verisuonitulehduksien, aivohalvauksen, sydäninfarktin sekä munuaisten toiminnan heikkenemisen riskiä.

Patogeneesi ja luokittelu: Verenpainetauti on suurimmaksi osaksi primaarinen (idiopaattinen) sairaus, jonka taustalla on monien tekijöiden summa. Joissain tapauksissa syynä on sekundaarinen verenpainetauti, esimerkiksi munuais- tai hormonaaliset sairaudet tai tietyt lääkkeet. Tärkeimmät riskitekijät ovat ikä, ylipaino, vähäinen fyysinen aktiivisuus, runsas suolan saanti, alkoholin käyttö, tupakointi sekä perinnöllisyys.

Diagnoosi: Verenpaine mitataan asianmukaisessa asennossa ja useammassa eri ajankohdassa. Tarvittaessa käytetään vuorokausiseurantaa tai kotiseurantaa, jotta verenpaineen vaihtelut voidaan erottaa yksittäisestä mittauksesta. Potilaan terveydentila sekä muut riskitekijät huomioidaan diagnosoinnissa ja hoitosuunnitelmassa.

Hoito ja ennaltaehkäisy: Elintapamuutokset ovat ensisijaisia: painonhallinta, liikunta, suolan rajoittaminen, terveellinen ruokavalio, alkoholin vähentäminen sekä tupakoinnin lopettaminen. Lääkitysvaihtoehtoja voivat olla ACE-estäjät, angiotensionnester käyttäen lipottajat, diureetit sekä beetasalpaajat ja kalsiumkanavien salpaajat; hoito räätälöidään yksilöllisesti. Esimerkiksi korkean riskin potilailla tavoitteet voivat olla tiukempia.

Ennuste: Verenpaineen hallinnassa pitäminen vähentää komplikaatioriskiä ja parantaa pitkän aikavälin näkymiä. Säännöllinen seuranta ja hoitotoimenpiteiden jatkuva toteuttaminen ovat keskeisiä.