verenkiertovaikutus

Verenkiertovaikutus viittaa elimistön verenkierrossa tapahtuviin muutoksiin, jotka vaikuttavat verenpaineeseen, sydämen minuuttivolyymiin ja verisuonten tonukseen sekä vastuskykyyn. Sen seurauksena kudosten verenvirta sekä hapen ja ravinteiden toimitus sekä kuona-aineiden poisto voivat muuttua. Verenkiertovaikutus voi olla tilapäinen tai pitkäkestoinen ja tapahtua sekä paikallisesti kudoksittain että koko verenkiertoelimistössä.

Keskeisiä säätelytekijöitä ovat autonomisen hermoston vaikutukset, endoteelisolujen vapauttamat tekijät sekä hormonaaliset mekanismit. Typpioksidi NO laajentaa verisuonia, kun taas endoteliini voi supistaa niitä. Paikallinen verenkierto reagoi kudosten aineenvaihduntaan ja lämpötilaan; koko elimistön tilannetta ohjaavat stressi, veren tilavuuden muutos ja verenpaineen säätely. Lisätekijöinä toimivat munuaiset ja hormonaaliset tekijät sekä veren happamuus ja muut metaboliset tilat.

Esimerkkejä verenkiertovaikutuksesta ovat liikunnan aikana tapahtuva lisävasodilataatio aktiivisille lihaksille sekä yleinen verenpaineen säätely. Lääkkeet voivat muuttaa verenkiertovaikutusta: vasodilataatit kuten nitraatit lisäävät verisuonten laajenemista, kun taas beetasalpaajat vähentävät sydämen supistusvoimaa ja sykettä. Väärin toimivat verenkiertovaikutukset voivat johtaa hypotensioon, huimaukseen tai munuaisten toimintaan liittyviin komplikaatioihin.

Kliinisessä tutkimuksessa verenkiertovaikutuksia arvioidaan mittaamalla verenpaine, pulssi ja sydämen toiminnan vaste sekä hyödyntämällä kuvantavia tai verenvirtausta mittavia menetelmiä kuten Doppler-ultraäänikuvaus ja ekokardiografia. Seuranta auttaa ymmärtämään sekä fysiologisia että farmakologisia vaikutuksia.