velkaantumisrajoja

Velkaantumisrajoja ovat säännöt, ohjeet tai kriteerit, jotka rajoittavat organisaation tai julkisyhteisön velan ottamista ja velan hallintaa. Niiden tarkoituksena on varmistaa rahoituksen kestävyys, ylläpitää luottokelpoisuutta sekä hallita rahoituskustannuksia ja riskitasoja. Rajoitukset voivat koskea sekä kokonaisvelkaa että sen uutta ottoa, sekä velanhoitoon liittyviä tunnuslukuja.

Rahoitus- ja talousalueilla velkaantumisrajoja on yleisesti kahdella tasolla: ulkopuolinen sääntely ja sisäiset ohjeet. Sääntelyyn kuuluvat esimerkiksi velkakatto- tai lainasäännökset sekä lainsäädäntö, joka rajoittaa julkisyhteisöjen velan määrää suhteessa tuloksiin, tuotantoon tai bruttokansantuotteeseen. Sisäisten ohjeiden tasolla kunnat, yritykset tai rahoitusyhtiöt voivat määritellä enimmäisvelan tai velanhoidon kriteerit, joita noudatetaan budjetoinnissa ja investointipäätöksissä.

Tyypillisiä rajoitusmuotoja ovat velkapääoman määrä suhteessa tuloihin tai tuotantoon, velanhoitoasteet kuten korkojen sekä lainojen takaisinmaksujen osuus käytettävissä olevista varoista, sekä kokonaisvelan tai uuden velan vuosittaiset rajoitukset. Toimialoittain mittarit voivat poiketa: julkisella sektorilla painotetaan usein velanhoitoastetta ja velan suhteellista kantokykyä, teollisuudessa sekä yritysmaailmassa käytetään usein velkaantuneisuuden mittareita kuten net debt to EBITDA tai velkaantumisasteita.

Vaikutukset ja kritiikkian liittyvät muun muassa talouskasvun ja investointien mahdollisuudet sekä mittareiden tulkinnan haasteet. Liiallinen tiukkuus voi rajoittaa tärkeitä investointeja, kun taas löysät rajoitukset voivat lisätä rahoitusriskitä.

Lisää aiheesta: velkaantuminen, velkaantumisaste, velanhoito, luotto- ja lainasopimukset.