varastointimolekyyleinä

Varastointimolekyyli tarkoittaa molekyyliä, jota eliöt käyttävät energian tai ravintoaineiden varastointiin tulevaa tarvetta varten. Sen tehtävä on tarjota nopeasti saatavilla olevaa energiaa sekä mahdollistaa kasvun ja elintoimintojen ylläpitäminen silloin, kun tuotanto ja kulutus eivät ole tasapainossa. Varastoitumiseen käytetään sekä hiilihydraatteja että lipidejä, ja joissakin tapauksissa proteiineja.

Kasveilla tärkeä varastointimuoto on tärkkelys, joka koostuu amylose- ja amylopektiinisäikeistä. Tärkkelys kerää energiaa kasveille varastoitavaksi solujen tiloihin. Eläimillä pääasiallinen lyhytaikainen varastonmuoto on glykogeeni, jota varastoidaan maksaan ja lihaksiin ja josta glukoosia voidaan pilkkoa nopeasti tilanteen mukaan. Nämä hiilihydraattivarastot ovat vesipitoisia ja niiden energiatiheys poikkeaa hieman elimistön tarpeiden mukaan.

Pitkäaikaiseen energiavarastointiin liittyy lipidejä, erityisesti triglyseridejä, joita säilytetään rasvakudoksessa. Lipidit ovat energiatehokkaita varastoja, koska ne sisältävät paljon energiaa grammoittain ja niiden varastoiminen ei sitomalla sitovaa vettä yhtä paljon kuin hiilihydraatit. Lipidivarastot mahdollistavat energian käytön pitkäjänteisissä tilanteissa, jolloin nopeasti vuorovaikutuksessa tapahtuvaa glykolyysiä ei ole saatavilla.

Proteiinit voivat toimia hätävarastona joissain tilanteissa, mutta ne eivät ole ensisijainen energian varastointimuoto; proteiineilla on tärkeä rakenne-, puolustus- ja entsymaattinen rooli. Varastointimolekyylien hajoamista säätelevat hormonit, kuten insuliini ja glukagon, ja niiden säätely on keskeinen osa aineenvaihdunnan ja homeostasian toimintaa.